Kunnostusta vaativa pesukomuutti

 

Talon kätköistä löytyi tälläinen pesukomuutti vanhus. Hieman on saanut kolhuja matkan varrella. Maali rapisee ja kannen ja oven palat ovat irronneet liitoksistaan.

Pesukomuutti voi näyttää ensi alkuun pahalta, mutta näen silmissäni jo millainen kaunotar tästä vielä tulee. Vaatii vain pientä rasputusta, palojen uudelleenliimaamista, maalia pintaan ja uudet saranat.

Kaapin mittasuhteet ovat niin kohdallaan ja tuo kahva on aika suloinen. Tästä tulee vielä hyvä kaappi, vaikka saunan eteiseen. Siihen mahtuu hyvin jotain pientä, kuten istuinalusia, ylimääräisiä pyyhkeitä etc. Pientä puhdetyötä siis luvassa.

Tuvan lattia

Voi että miten kaunis pinta on tuvan vanhassa lattiassa. Siinä näkyy ja tuntuu jalkapohjissa vuosien saatossa kuluneet urat. Mitään suurempaa ei siis tee mieli tälle lattialle tehdä.

Ainut korjattava asia, joka on suunnittelun alla, on muutaman raon tukkiminen. Johtuen varmaan lankkujen kuivumisesta, on varsinkin yhden seinän viereen ilmestynyt aikamoisia koloja lankkujen väliin. Rakojen suhteen pitäisi keksiä jotain, ettei hiiret pääse niistä sisään. Joitain ohuita puurimoja on isoimpiin rakoihin jo laitettu, mutta vielä on muutama ohuempi rako tilkitsemättä. En tiedä onko ainut keino yrittää irroittaa muutama reunimmainen lankku, naputtaa niitä tiukemmin keskilattiaa kohden ja laittaa seinän ja lattian väliin jokin leveämpi lankun pala vai voisikohan noihin rakoihin laittaa vaikka pellavarivettä?

Pintakäsittelyn suhteen pitää myös perehtyä lakkaus ja vahaus asioihin. Mitään maalia ei näin hienolle pinnalle kannata laittaa, sillä sehän vain peittäisi kauniin pinnan.

Kannellisesta puusaavista yöpöytä

Vanha kannellinen puinen saavi toimittaa tällä hetkellä yöpöydän virkaa. Yöpöytätoiminnon lisäksi saavi toimii myös säilytystilana, jota ei ole koskaan liikaa.

Puusaavi on talon löytöjä, eikä kaivannut muuta kun kunnon pesun mäntysuovalla. Saavi oli ollut vuosia kylmässä ullakkotilassa, joten hieman mietin, että miten saavin ympärillä olevat vanteet tulevat pysymään kun toin saavin lämpöiseen tilaan ja vielä patterin viereen, mutta hyvin on siinä pysynyt kasassa.

Ihania nämä vanhat esineet. Pinta on saanut kauniin patinan ja astian kulmat ovat kuluneet vuosien käytössä ihanan pehmeiksi. Ihailtavaa ammattitaitoa ollut näiden esineiden tekijöillä.

Ja puhdasta tulee -pesupallolla

Vietin lapsuuden kesät mökillä, missä ei ollut sähköjä. Sähköttömyys toi mukanaan erilaisia ratkaisuja arkisiin puuhiin. Esimerkiksi pyykinpesua varten meillä oli käytettävissä polttomoottorilla varustettu pulsaattoripesukone ja pikkupyykkiä varten pesupallo. Niinpä ennen kuin sain hankittua itselleni tähän viemärittömään taloon pulsaattoripesukoneen tulin hankkineeksi pikkupyykille vanhasta tottumuksesta pesupallon.

Pesupallon hankinta jäi mieleen, sillä se löytyi aikoinaan mökkireissulla, kun ajoimme pienen kirkonkylän ohi. Siinä tien laidassa oli jokin kirpputorin tapainen tapahtuma ja ohi ajaessa huomasin, että tavaroiden joukossa oli pesupallo. Hetken asiaa mietin ja sitten ilmoitin kuskille, että voitaisiinko kääntyä takaisin. Haluaisin käydä katsomassa pöydällä näkyneen pesupallon. Myyjä totesi, että hän oli yrittänyt käyttää sitä perunoiden pesemiseen, mutta siihen se ei ollut kuulema soveltunut hyvin. Hieman oli multainen tämä pesupallo sisältä perunoiden jäljiltä, mutta muuten oli oivassa kunnossa ja kaupat tuli.

Pesupallo on varsin kätevä vehje juuri pienelle pyykille, mihin sitä itse käytän. Ei tarvitse liottaa käsiä pesuvedessä ja puhdasta tulee. Lisäksi olen huomanut, että varsinkin lapset ovat pesupalloista kovin innoissaan ja haluavat auttaa pallon pyörittämisessä.

Marraskuinen päivä

Onhan se sen verran harvinaista herkkua, että maa on valkoinen jo marraskuussa, että piti se ikuistaa valokuviin. Ensi viikolle onkin jo luvassa plus asteita, joten nämä vähäiset lumet saavat varmaan kyytiä.

Ihana oli ilma taas tänään puuhastella ulkona kun kovin pakkanen on jo hellittänyt ja mittari näytti juuri ja juuri pakkaslukemia. Tuli karsittua myrskyn kaatamaa puuta ja napsittua samalla havuja talvikoristeita varten. On se talvi vaan kaunista aikaa...

Villasukkavillitys

Syksyisin iskee aina villasukkien tekemisvillitys. No, kovin paha asia tuo ei tietenkään ole, sillä villasukkia tarvitaan aina, varsinkin vanhoissa puutaloissa.

Sitä minä vaan ihmettelen, että miksi se on nimeomaan villasukkavillitys. Miksi en innostu niin kovin vaikka lapasten tekemisestä tai jostain muusta kutomisesta.

Muutaman kerran olen innostunut tekemään villapaitoja ja toki muutamia lapasia, sormikkaita, kaulaliinoja etc olen toki tehnyt, mutta ehdoton suosikkini on villasukka. Niitä on niin rentouttava kutoa, varsinkin telkkaria katsoessa tai äänikirjaa kuunnellessa. Kutominen on jotenkin meditatiivista. Siinä on rytmi, silmukka, silmukka, silmukka...

Työhanskat ojennukseen

Kyllästyin siihen, kun työhanskani lojuivat aina kuistin tuolien päällä epämääräisinä kasoina. Niin, minulla on aina useita eri työhanskoja käytössä. On puutarhahommiin omat, maalaamiseen toiset, kosteisiin hommiin kolmannet etc.

Ratkaisuksi rumiin työhanskakasoihin tuunasin talon varastoista löytyneestä vanhasta puulaatikosta työhanskalaatikon.

Tämä tuunaminen oli nopeasti tehty. Puulaatikosta puuttui sopivasti yksi lauta edestä, joten pesin vain laatikon, porasin reiät sivuihin, pujotin narun reikiin, tein solmut narun päihin ja ripustin laatikon roikkumaan eteisen naulakkoon. Nyt ei työhanskat ole epäsiististi tuolien päällä vaan kauniisti omassa laatikossaan.

Riukuja seinään ja katosta roikkumaan

Vanhoissa taloissa on vaikea välttää hiirien vierailua, varsinkin jos talossa ei ole läsnä koko talvea.  Sisätiloissa olen yrittänyt löytää kaikki mahdolliset hiirien mentävät kolot ja tukkia niitä, mutta aivan 100% en siinä ole vielä onnistunut. Samoin käytössä on myös sähköiset hiirenkarkoittimet.

Eteisessä ja kuistilla olen askeleen jäljessä hiirien kulkureittien tukkimisessa, joten toisenlaisena pikaratkaisuna on mattojen nostaminen suojaan, siksi aikaa kun itse on talvella poissa paikalta. Tällöin hiirten vierailun jäljiltä mahdolliset hiirenpapanat on helppo havaita, poistaa ja siivota. Mattojen suojapaikaksi kehitettiin katosta riippuva riuku, johon matot on helppo nostaa ja josta ne  saa myös nopeasti takaisin käyttöön. Riukuratkaisu toteutettiin laittamalla kiinnikkeet kattoparruun ja niihin sakkelin avulla kettingit, joissa puuriuku lepää.

Saunan eteinen on myös mahdollinen paikka hiirien vierailulle, joten sinne laitettiin myös riuku, johon matot voi nostaa suojaan. Tällä kertaa kiinnitystä varten seinään laitettiin puiset tukilevyt, joihin sahattiin kolo riulle. Riuku lepää näiden kolojen varassa.

Toki hiiret voivat seiniä pitkin kiipeillä noiden riukujenkin päälle, mutta eivät varmaankaan jää sinne asustelemaan.

Metsän satoa talteen eli kävyt sytykkeinä

Taas on se aika vuodesta, kun puuliesi ja uunit ovat  käytössä. Talveen varustautumiseen kuuluu pitkin kesää klapien tekeminen, mutta ei pidä unohtaa myöskään sytykkeitä.

Sytykkeinä tulee käytettyä tietysti sanomalehtiä, mutta myös höylälastuja, joita on viime aikoina tullut saavi tolkulla erinäisistä projekteista. Ja sitten on myös tuo luonnon oma sytyketehdas eli kävyt. Ainut vain, että kävyt pitää muistaa kerätä ennen kuin lumi peittää maan.

Välillä sitä tuntee olevansa kuin orava, kun haaliin näitä talvivarastoja kokoon.

Naulakon maalaaminen väripigmenttiä hyödyntäen

Ostin joskus aikoinaan muutaman purkin Uulan väripigmenttejä, mutta jostain syystä ne jäivät silloin käyttämättä. Nyt kun teimme pienen kasvojen kohotuksen saunan eteiseen, niin nämä varastoissani olevat väripigmentit tulivat jälleen mieleen.

Eteisessä ollut vanha naulakko näytti hieman kulahtaneelta uutukaisella paneelipinnalla ja kaipasi jotain väriä pintaansa. Pienen naulakon vuoksi ei tehnyt mieli kuitenkaan ostaa mitään uutta isoa maalipurkkia, joten väripigmentti kuulosti juuri sopivalta ratkaisulta.

En ole vielä päättänyt, että maalaanko seinät valkoiseksi, joten halusin valita naulakon värin niin, että se sopisi hyvin myös valkoista taustaa vasten. Niinpä valitsin Uulan grafiitti (harmaa) pigmentin, jolla sävytin Uulan valkoista maalia.

Väripigmenttien käyttö on varsin helppoa. Käytännössä tein ensin tärpätistä ja väripigmentistä sellaista tahnaa ja siihen sitten lisäsin Uulan maalia joukkoon seosta koko ajan hämmentäen. Tärpätin sijaan olisin mielummin käyttänyt vernissaa tahnan tekemiseen, mutta sitä ei tällä kertaa ollut käden ulottuvilla. Tärpätti toimii myös ok. Joissain ohjeissa kehoitetaan lisäämään tuota väritahnaa sävytettävään maaliin, mutta minä tein tämän toisinpäin, eli lisäsin tahnaan sävytettävää maalia. En tiedä sitten, että haittaako tuo järjestys.

Kätevää oli tämä väripigmentillä sävyttäminen. Ei tarvinnut ostaa erikseen uutta maalia ja vanha esine sai uuden maalipinnan yhdessä hujauksessa.

Saunan eteisen pikatuunaus

Pienenä välityönä teimme pienen remontin saunan eteiselle.
Lähtötilanteessa saunan eteinen oli yhtä avointa tilaa "talo-talon-sisässä" olevan savusaunan kanssa, mikä aiheutti sen, että savusaunan päällä olevat sahanpurut pääsivät vapaasti tippumaan eteisen puolelle. Samoin myös kaikilla eläimillä (hiiret, linnut, oravat) oli vapaa kulku eteisen puolelle. Ulkoseinillä taas oli väliaikaisena eristeenä pahveja, mikä ei tietenkään ollut kaikista kaunein ratkaisu. Remonttisuunnitelmaan kuului siis näiden kahden asian muuttaminen.

Sähkösaunan paneloinnista oli jäänyt yli joitain paneleita, joten niillä oli tarkoitus hoitaa tämä remontti. Kauniisti patinoituja sisäseiniä ei tehnyt mieli peittää, joten remontissa paneloitiin vain ulkoseinät. Samalla ulkolaudoituksen ja paneleiden väliin laitettiin tervapaperia estämään tuulia ja tuiskuja. Välikatto tehtiin myös paneeleista. Seinälle laitettiin myös riuku, jonka päälle voi nostaa pyyhkeen tai vaikka maton kuivumaan.

Ei ollut iso remontti, mutta vaikutus oli jälleen kerran suuri. Nyt voikin sitten istua alas ja ruveta miettimään haluaako paneleihin jotain väriä vai jättääkö pinnan käsittelemättä.

Viisi vuotta

Tänään tulee viisi vuotta siitä, kun ostin tämän talon. Niin nopeasti on aika kulunut. Ihan uskomatonta.

Paljon on tullut näiden vuosien aikana tehtyä, kuten muutamia hirsikorjauksia, parin seinän ulkolaudoitus vaihdettu, maalattu, kunnostettu ikkunoita, yritetty löytää hiirien kulkureittejä ja tukkia niitä, slammattu savupiippua, remontoitu saunaa etc.

Aivan alussa talon kunnostuksen suhteen kuitenkin ollaan. Se näissä vanhoissa taloissa on kuitenkin lohdullista, että jos jokin kohta on kestänyt jo niin pitkään, niin ei muutama ylimääräinen vuosi remonttia odotellessa maata kaada.

Kasvimaallakin on tapahtunut. On istutettu marjapensaita ja omenapuu, käännetty maata, kokeiltu viljelyä, perustettu kukkapenkkejä, istutettu kukkasipuleita, laitettu kompostorit aluilleen. Kaikenlaista.

Ja ennen kaikkea. On eletty ja nautittu vanhasta talosta.

Puolukkanauhaa

Puolukoista tehdyt nauha- ja remmiohjeet ovat tulleet tänä syksynä vastaani siellä & täällä. Ja lopulta päätin itsekin kokeilla, että mistä oikein on kysymys.

Ohjehan on helppo.

• Puolukat hienonnetaan hienoksi esimerkiksi sauva- tai tehosekoittajalla
• Joukkoon lisätään hieman hunajaa makeutta tuomaan. Minä olin hyvin maltillinen tuon hunajan suhteen ja laitoin vain reilun teelusikallisen paria desiä puolukkasurvosta kohden. Silti lopputulos ei ollut makuuni yhtään liian hapan eli hunajan voisi hyvin jättää kokonaankin pois.
• Lopuksi puolukkasurvoksen joukkoon voisi vielä lisätä sitruunaa makua terävöittämään, mutta tämänkin voi jättää pois
• Ja sitten vain seos leivinpaperille noin 0,5 cm kerroksena ja kuivuriin/uuniin
   

Oikeaa kuivausaikaa hieman etsiskelin ja kuivauksen edetessä ihmettelin, että mitenköhän saan levyn leivinpaperista irti, mutta kun tuotos lopulta oli kosketuskuiva niin hyvin lähti puolukkalevy irti paperista. Lopputuotos on geelimäinen, sitkeä ja käy hyvin hedelmäkarkkien korvikkeina. Näitä täytyy tehdä lisää! Ja hmm...mitähän muita marjoja, hedelmiä voisi käyttää...

Raato

On se kumma, etten minä millään totu näihin eläinten raatoihin.

Viime kesänä eläimet valtasivat minun sadevesiastiat ja kastelukannut. Opin, ettei sadevesitynnyreitä voi jättää avoinaisiksi, sillä muuten oravat ja linnut menevät ja kuolevat sinne. Hiiret taas tuntuivat pitävän kastelukannuista, sillä niitä meni kahteen eri kastelukannuun pitkin kesää. Yhdessä kannussa, jota en ollut vähään aikaan käyttänyt, haju oli karmaiseva, kun hiiren raato oli saanut siellä olla koskemattomana pidemmän aikaa.

Tänä vuonna olen ollut viisaampi, enkä ole jättänyt sadevesiastioita avoimeksi ja kastelukannutkin olen pitänyt tyhjinä käyttöjen välillä, mutta eipä niihin eläinten raatoihin törmäämistä voi silti välttää.

Kuvassa näkyvään raatoon törmäsin ja melkein astuin päälle, ihan pihapiirissä. Mikähän eläin tämä on ollut? Pitkin kesää näitä eläinten raatoja, karvakasoja luineen on tullut vastaan siellä ja täällä.  Yhden ulkorakennuksen ullakolla oli kahden oravan nahkat ja hiiren raatoja on löytynyt myös muutamia. Luonnollistahan se on, että eläimetkin kuolevat, mutta olisihan se kivempi jos nämä eläinten raadot olisivat pihapiiriä hieman kauempana...

Lahoja puita vadelmille

Löysin metsän reunalta kasan lahonneita puupöllejä. Olivat jo lahonneet aika hyvin eli päällisin puolin vielä erotti puut sahatuiksi puupölleiksi, mutta heti niihin koskiessa puu mureni käsiin.

Olen jo parina vuonna kärrännyt vadelmille lahoavia puita ja muita puuroskia, joten samaan tarkoitukseen ajattelin nämäkin siis käyttää. Vadelma tykkää kovasti puuroskista, puuaineksesta, joten lahoava puu sopii siihen hyvin. Näin jalostuu taas savimaa entisestään vadelmille sopivaksi kasvuympäristöksi. Aurinkoa pensaille riittääkin ja kun maa saa lisää hapanta puujätettä, niin on taas vadelmilla suotuisat olosuhteet vähäksi aikaa.

Tänä vuonna oli harvinaisen hyvä vadelmasato. Haluankin uskoa, että osa siitä johtui niistä lahoavista puista, joita olen isot kasat vadelmille kärrännyt. Ovat innostuneet pensaat kohtuullisesti leviämäänkin, joten kaipa ne viihtyvät kyseisssä paikassa.

Ajatusten virittäminen joululahjojen tekoon

En ole erityisen suuri jouluihminen, en koristele taloa suuremmin jouluasuun, enkä tee jouluherkkuja viikko tolkulla, mutta itsetehtyjen joululahjojen antaminen on minulle silti jotenkin tärkeä asia. On kiva antaa lahja, joka on huolella mietitty ja rakkaudella tehty.

Joskus elämä on ollut niin kiireistä, että itse tehdyt lahjat ovat jääneet vähiin, mutta nykyään olen aloittanut lahjojen teon niin aikaisin, että varmasti ehtii. Nuorempana taisi käydä useammn kerran niin, että jouduin jouluaattona sulkeutumaan huoneeseeni viimeistelläkseni viimeisiä lahjoja.

Niin, jouluun on enää alle 100 päivää, joten jos aikoo ilman kiirettä ehtiä joululahjoja tehdä, niin nyt on hyvä hetki aloittaa. Nyt on myös aika kerätä luonnosta materiaaleja jouluaskarteluihin: käpyjä, naavaa, sammalta, pieniä risuja. Materiaalit on hyvä kerätä, ennen kuin se talvi taas yllättää.

Ulkona on vielä sen verran lämmintä, että mitään erityistä joulufiilistä ei kyllä ole, mutta eipä oikeastaan tarvitsekaan olla. Luonnonmateriaalien kerääminen askartelua varten on tietyllä tapaa samanlaista keräilyä kun muukin syksyinen sadonkeruu. Joululahjojen miettiminen taas, se on enemmänkin sitä, että pysähtyy miettimään rakkaitaan, katsoo silmät avoinna ja kuuntelee herkällä korvalla, mitä he voisivat tarvita. Ja eiväthän nuo asiat vain jouluun saisi liittyä, eli ihan hyviä asioita ihan jokaiseen päivään.

Kuistin seinien maalaaminen kalkkimaalilla

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että mitenköhän saisi kuistin hieman siistimmän näköiseksi pienellä vaivalla. Mitään suurta remonttia ei tekisi mieli tehdä, sillä jossain vaiheessa kuistille on tulossa suurempi remontti. Seinien maalaaminen voisi siksi olla kuistille juuri sopiva pikatuunaus, mutta ajatus vanhan maalipinnan poistamisesta ei ole oikein houkutellut.

Sitten keksin, että kalkkimaalithan tarttuvat ihan minkä maalin päälle tahansa. Ei tarvitsisi raaputtaa maalia pois, sen kun vain maalaisi. Tutkiskelin hieman Annie Sloanin kalkkimaalin ominaisuuksia ja onnekseni se sopii myös ulkokäyttöön. Kuisti kun on talvisin kylmänä tilana. Annie Sloanilta näkyy ilmestyneen myös ihan seinille tarkoitettu maali, mutta itse valitsin hänen perinteisen kalkkimaalinsa, sillä halusin mahdollisimman hengittävän pinnan.


Vanha maali taittoi hieman harmaaseen ja koska lattia oli myös harmaa, niin valitsin maaliksi Old White-sävyn. Se mielestäni taittuu hieman harmaaseen, vaikka onkin edelleen valkoinen perusilmeeltään.

Esityönä pyyhin seiniä hieman kostealla rätillä ja annoin niiden sitten kuivua yön yli. Annoin seinien kuivua noin pitkään, koska Måla & Moressa opastivat, että maalin pysymisen kannalta on tärkeää, että maali maalattaisiin täysin kuivalle pinnalle. Samoin sain neuvon, ettei myöskään rasvainen pinta ole hyväksi, joten hion kevyesti paria kohtaa hiomapaperilla, jonka rähmäkourat olivat saaneet jotenkin rasvaisen tuntuiseksi. Muita esivalmisteluita en tehnyt.

Hyvin pienellä vaivalla sai siis kuisti siistimmän ilmeen. Kuvassa vasemman puoleinen seinä on vanhan maalin jäljeltä ja oikealla kalkkimaalilla käsitelty pinta. Pinnasta tuli sopivan rouhea ja eläväinen. Samantyylinen kuin alkuperäinenkin pinta oli ollut. Jos pinnasta haluaisi peittävämmän ja tasaisemman niin vaatisi vielä toisen maalikerroksen, mutta tälle kuistille yksi maalikerros on sopiva. Tällä pärjää remonttiin asti.

Samettikukkien siemenet talteen

Samettikukat ovat yksi vakiokukista, joita joka kevät laitan itämään. Ne ovat harvinaisen helppoja saada kasvamaan ja kesälläkin kestävät hieman huolimatonta hoitoa ihmeen sitkeästi. Lisäksi niitä voi käyttää kasvimaalla tuholaisia torjumassa ja näin syksyisin, mikä on kauniimpaa kuin keltaiset kukat, jotka sinnittelevät pikku pakkasiin asti.

Samettikukien siemeniä on myös tosi helppo otttaa talteen, kunhan kukkien antaa rauhassa kasvattaa siemenensä, eikä nypi kuolleita kukkia liian aikaisin pois.

Siemenet eivät tarvitse myöskään mitään kylmäkäsittelyä, sen kun vain siemenet kerää talteen, antaa siementen kuivua rauhassa ja kevään tullen kylvää siemenet. Itse olen säilyttänyt siemeniä talven ajan milloin minkäkinlaisissa kannellisissa purnukoissa. Joskus on siemeniä jäänyt yli keväällä, mutta ihan siedettävästi ovat lähteneet itämään vielä seuraavanakin vuonna.

Yleensä laitan siemenet itämään huhtikuussa, jolloin taimet ovat varsin terhakassa kunnossa kesäkuussa, jolloin yöpakkaset alkavat jo hellittää. Ihmeen sitkeitä samettikukan taimetkin ovat, sillä en ole vuosiin koulinut taimia ollenkaan. Olen vain idättänyt siemenet isoissa, laakeissa astioissa ja istutuksen aikaan olen ronskisti repinyt sopivan kokoisia paloja taimimatostani. Jos siis haluat helppohoitoisen, pitkälle syksyyn kukkivan kukan, niin samettikukka on kerrassaan mainio. Eikä näiden kukkien hankkiminen paljon rasita kukkaroakaan, kun itävät niin hyvin itse kerätyistä siemenistä. Minunkin samettikukkakantani on jo yli 10 vuotta sitten ostamani alle 1€ siemenpussin peruja.

Luumujen aikaan

Tämä vuosi on ollut kyllä poikkeuksellinen vuosi omena- ja luumusadon suhteen. Oma luumupuuni ei vielä tuota satoa, mutta sen emopuu innostui tänä vuonna tuottamaan sitäkin enemmän. Satoa tuli niin paljon, että minäkin sain lahjaksi useamman kilon luumuja. Suuren satomäärän lisäksi, luumut ovat myös tavallista isompia ja maukkaampia.

Pakastin pursuaa jo marjoista, joten luumujen suhteen päätin turvautua hillojen keittoon. Aika suurpiirteisellä ohjeella hilloja keittelin. Jotain tämän tapaista ohjetta käytin:

• 1 kg kivettömiä luumuja
• 3-4 dl hillosokeria
• 1/2 sitruunan mehu
• loraus konjakkia

Välillä loppui sitruuna kesken ja välillä jäi konjakki välistä, mutta yhtä kaikki tosi hyvää hilloa tuli. Yleensä ohjeissa on marja/hedelmä kiloa kohden käytetty 500 g sokeria, mutta niin suuri sokerimäärä tuntui luumun kohdalla liian suurelta. Hieno maku peittyi alle. Saa nähdä miten hillot säilyvät vähäisemmällä sokerimäärällä. Ainahan hilloja voi siirtää pakastimen puolelle, kunhan sinne tulee taas talven mittaan tilaa.

Kyselin luumupuun omistajalta, että miten hän oli luumupuuta hoitanut, kun niin hyviä luumuja oli saanut. Lehtiä, lehtiä, lehtiä ja kalkkia/tuhkaa oli hänen reseptinsä. Lisäksi hän totesi, että luumupuun pitää olla puu, ei pensas eli sitä pitää myös leikata jossain määrin. Kyllä nousi taas into kärrätä puiden lehtiä syksyn mittaan oman pienen luumupuuni alle. Josko sekin muutaman vuoden päästä antaisi jo satoa säilöttäväksi.

Köynnökset puunrunkoa pitkin

Pihapiirissäni on vanha, myrskyn kaatama puun puolikas. Minusta se on kuin luotu köynnösten kiipeilylle. Niinpä olen istuttanut sen juurelle villiviinin taimen ja toiselle puolelle köynnöshortensian.


Pienen villiviinin taimen istutin jo joitain vuosia sitten ja pikkuhiljaa köynnös on lähtenyt kiipeämään runkoa pitkin. Köynnöshortensian siirsin rungon luo vasta tänä vuonna, sillä se ei viihtynyt oikein edellisessä paikassaan, joka oli liian aurinkoinen.

Puunrunko sijaitsee kallion päällä, joten riittävän multakerroksen saaminen on pieni haaste. Toki olen laittanut taimien ympärille lisämultaa ja lehtiäkin olen laittanut katteeksi maatumaan, mutta kallio on silti ympärillä aika lähellä.

Saa siis nähdä menestyvätkö nämä köynnökset rungon ympärillä vai ovatko talvet niille liian ankaria kylmän kallion ollessa niin lähellä.

Vanhojen omenapuiden ihme

Taloni pihapiirissä on useita vanhoja omenapuita. En edes tiedä miten vanhoja ne ovat, mutta ikivanhassa taloa kuvaavassa taulussakin ne ovat jo ihan isojen puiden kokoisia, joten todennäköisesti puut on istutettu samoihin aikoihin kun talo on valmistunut, eli 1800-luvun loppupuolella. Ikää puilla on siis reilusti.

Puita ei ole leikattu kovinkaan paljon viime vuosikymmeninä, joten osa niistä on aika tiheitä. Olen viime vuosina yrittänyt poistaa niistä kuolleita oksia ja leikata muutamia oksiakin pois, silloin tällöin. En ole uskaltanut leikata montaa oksaa kerralla, ettei puut vallan suutu moisesta, mutta pientä karsimista on pakko tehdä, että puu uusiutuisi.

Olen antanut puille myös kalkkia muutaman vuoden välein ja puutarhan yleislannotetta ja syyslannotetta on tullut joskus viskaistua niiden juurille.

Tänä vuonna useampi puu innostui kasvattamaan ihan kelpo omenoita. En tiedä johtuuko tämä poikkeuksellisestä omenavuodesta ylipäätään, mutta enpä usko noista minun omenapuiden hoito-operaatioistakaan haittaa olleen. Monesti vanhat puut jaksavat tehdä satoa vain joka toinen vuosi, joten en odota huippusatoa ensi vuodelta, mutta on se jotenkin hienoa, että noin vanhoista puista saa vielä omenoita säilöttäväksi.

Vanhat jakkarat

Pidän paljon pienistä jakkaroista. Ne ovat mielestäni jotenkin söpöjä ja lisäksi ne ovat varsin käteviä.

Löysin talon kätköistä kaksi pientä jakkaraa. Niitä on käytetty ehkä lypsyjakkaroina, sillä ne löytyivät navettarakennuksesta.

Hieman ovat tietysti kuluneita, mutta toisaalta ovat juuri sellaisina aidon tuntuisia.

Pesin jakkarat ja nostin ne kuistille ajatuksena hieman maalailla tai muuten kunnostaa niitä. Mutta kuinkas kävikään. Huomaan käyttäväni niitä jo nyt jatkuvasti. Ne ovat niin käteviä esimerkiksi maalaushommissa. Ei tarvitse kyykkiä ihmeellisissä asennoissa, kun voi sitä vastoin istahtaa jakkaralle. Olen nähnyt monen ihmisen käyttävän vastaavanlaisia jakkaroita myös tulta uuniin sytyttäessä. Monenmoista käyttöä jakkaroilla siis.

Joskus sitä on hyötyä siitä, että on suhteellisen lyhyt ihminen. Nämä vanhat tavarat ovat mittakaavaltaan minulle niin sopivia, koska entisaikojen ihmiset olivat hieman lyhyempiä.

Kuivattua sientä

Kasvikuivurin hankittuani olen kuivannut innolla sieniä. Toki pakasteeseenkin olen laittanut osan sienistä, mutta koska tänä vuonna sieniä on tullut sen verran runsaasti, niin hyvin on niitä jäänyt myös kuivattavaksi.

Pakastin on niin täynnä marjoja, ettei sinne mitenkään olisi saanut mahdutettua tälläistä määrää sieniä. Tuollaiseen isoon, olisiko litran vetoiseen kurkkupurkkiin kun menee kuivattuna noin 3 litraa tuoreita sieniä. Ja se 3 litraa on mitattu ihan täyteen ahdetuista karkkirasioista, joita käytin väliaikaisina säilytysastioina eli hieman vapaammin sieniä koriin heitellen varmaan kysessä olisi ollut vieläkin isompi määrä.

Kuivatut sienet ovat myös siitä hyviä, että niissä säilyy maku vuosia. Niitä voi siis kuivata surutta niin paljon kuin vain tyhjiä purkkeja riittää.

Tänä vuonna kuivattua tuli lähinnä kanttarelleja ja mustia torvisieniä. Eiköhän näillä jo pärjää ja saa makua taas moniin ruokiin.

Mustamarja-aronian istutus

Kaupungista mukaan tarttui mustamarja-aronian taimi reppana. Se oli raukka kasvanut väärään paikkaan, joten sen kohtaloksi tuli karkoitus.

Taimi oli aika hurjassa kunnossa maalle tullessaan, sillä se oli joutunut olemaan ämpärissä huonolla kastelulla useamman viikon. Suurin osa sen lehdistäkin oli jo varissut pois, mutta päätin kuitenkin istuttaa sen pellon reunaan ja katsoa, josko se tuosta vielä tokenisi. Ainakin säätiedotus lupailee viikonlopuksi vesisateita, joten hyvää kastelua sille on ainakin luvassa lähipäivinä.

Kaupungeissa mustamarja-aronioita käytetään lähinnä pensasaitoina, mutta maalla ajattelin hyödyntää lähinnä pensaan marjasadon. Toki ei minua haittaa, jos tuosta pensaasta kehkeytyisi aidan tapaista pellon reunaan, mutta marjat ovat tällä kertaa se mitä ajan takaa.

Ainakin kaupungissa mustamarja-aronia vaikuttaa hyvin satoisalta pensaalta. Pensaat oikein notkuvat marjoja ja talvisin ovat linnuille oiva ruokapaikka. Marja on aika miedon makuinen ja yleensä sitä käytetäänkin jonkun toisen marjan kaverina hilloissa, mehuissa tai vaikka kiisseleissä. Marja sisältää kuitenkin paljon C-vitamiinia, joten voisi olla oikein mukava lisä marjavalikoimaan. Katsotaan miten tuon taimen käy. Selviääkö talvesta ja lähteekö kasvamaan.

Kun on pimeää

Kaupungissa kasvaneena maalla oleva pimeys hämmästyttää vuodesta toiseen. Kun on pimeää, niin silloin on todellakin pimeää. Kaupungissa hajavaloa tulee aina jostain päin, mutta maalla ainut valonlähde esimerkiksi ulkona on tähdet ja kuu, ellei ole pilviä taivaalla, jolloin edes niitä ei näy. Niinpä olen ottanut erilaisia valolähteitä käyttöön hämärän ajaksi lamppujen kaveriksi.

Sisällä minulla on muutama
Clas Ohlsonin hämäräkytkimellä varustettu led-kynttilä roikkumassa lyhdyissä. Kyseinen kynttilä on siitä mukava, että siinä on vahapinta eli näyttää enemmän aidolta kynttilältä. Lisäksi led-kynttilät ovat turvallisia jättää niihinkin tiloihin, joissa ei olla koko ajan vahtimassa tulta, kuten kuistille. Jos tälläistä kynttilää kaipaa, niin kannattaa kiirehtiä, sillä kyseinen kynttilä on kuulema poistumassa kaupan valikoimasta.

Yövalo on myös kätevä niissä huoneissa, joiden läpi pitää hämärällä kulkea ja joissa valokatkaisija ei osu juuri kulkusuunnan oven viereen.


 Ulkona minulla on Airamin aurinkokennolyhtyjä, joita siirtelen aina milloin minnekin. On paljon helpompi suunnata esimerkiksi kohti saunaa illan hämärässä, kun näkee edes pienen pisteen mihin suuntaan kävellä.

Enemmänkin valolähteitä voisi olla, mutta toisaalta pieni hämärä tekee välillä hyvää.

Loviisan vanhat talot -löytö

Olin eilen vierailemassa Loviisan vanhat talot tapahtumassa. Kyllä oli taas niin paljon kaunista katsottavaa, että saa pitkään sulatella kaikkea näkemäänsä.

Tapasin matkalla myös japanilaisen naisen, jonka kanssa sitten vietimmekin lopun päivää yhdessä. Hän oli niin kiitollinen siitä kun kerroin ja selitin hänelle asioita. Kyllä sitä taas heräsi omatkin silmät ulkomaalaisen seurassa huomaamaan miten harvinaista on tälläiset vanhojen talojen miljööt. Tai yleensäkin se, että maisemassa on tilaa, että voi nähdä taivaan. Tokiolainen ei näe kotonaan kuin vain pienen palan taivasta ja me taas saamme maalla nauttia avaruudesta, hiljaisuudesta ja pimeydestä ympärillämme. Eilinen oli siis suomalaisen designin, kulttuurin ja rakennushistorian päivä.

Ja sitten se minun löytö. Olen haaveillut jo vuosia, että voi kun löytäisin sellaisen kapean 1920-1930 -luvuilla käytetyn leivänpaahtimen. En pidä yhtään noista tällä hetkellä kaupassa olevista pienistä, pyöreistä leivänpaahtimista. Haaveissa on sitä vastoin ollut tuo lähes sata vuotta sitten käytössä ollut kapeampi leivänpaahdinmalli, johon saa sopivasti pari leipäpalaa. Kauaa ei siis tarvinnut eilen miettiä kun vihdoin haaveilemani leivänpaahdin tuli vastaan. Toki tunsin selässäni kun sitä koko päivän kannoin, mutta se on pientä. Vihdoin sain leivänpaahtimeni.

Kompostointi

Jokainen puutarhuri haluaa kompostin, niin myös minäkin. Tällä hetkellä käytössä on kolme erilaista kompostia.

Yksi on suljettu komposti, jonne vien keittiöstä syntyvät jätteet (perunan kuoret, omenan kannat, banaanin kuoret, teepussit etc). Tätä virkaa minulla hoitaa Kekkilän maapallokompostori.

Syksyn lehtiä varten minulla on kevyt verkkokompostori. Näitä on helppo pystyttää tarpeen mukaan uusiin paikkoihin ja ne sulautuvat hyvin maisemaan.

Ja sitten puutarha- ja käymäläjätteelle minulla on vielä puusta tehty kaksiosainen kompostori. Alla on vanha kattopellin pala, sitten risuja ja sen jälkeen vuoroin puutarhajätettä, lehtiä ja huussin tuotosta.

Näillä pärjää hyvin ja multaa syntyy...

Kasvimaan suunnittelua

Tänä vuonna kasvimaa ja kasvien kasvattaminen jäi hieman vähäiselle huomiolle kiireisen kevään ja alku kesän vuoksi. Niinpä ajattelin tarttua kerrankin ajoissa ensi vuoden kasvimaan suunnitteluun. Jos miettisi jo näin alkusyksystä ensi vuoden kasvatusasioita, niin jäisi reilusti aikaa työstää kasvimaata kuntoon kevättä varten.

Lueskelin omavaraistalouteen liittyen, että yhden hengen kasvikset saisi kasvatettua noin 5 aarin (500 m2) alueella. Oma tavoitteeni ei ole olla täysin omavarainen kasvisten suhteen, mutta jotain osviittaa tuosta luvusta kuitenkin saa. Käytössäni oleva maa on paikoin aika savista, joten ennen kuin saan maan parannettua niin satomäärät voivat jäädä aika pieniksi. Samoin rikkaruohot ovat suurena vaivana, ennen kuin saan kateasiat kuntoon ja suurimmat rikkaruohojuurikot poistettua. Niin ja tietysti luonto pakkasineen, kuivuuden ja liian kosteuden ja tuholaisten kanssa tekee myös oman osuutensa satomääriin, mutta pienikin oma sato on parempi kuin ei mitään.

Peruna
Wikipedian mukaan suomalainen syö vuodessa perunaa keskimäärin noin 50-60 kiloa. Omalla kohdallani pitäisin ehkä noin puolta pienempää lukua totuudenmukaisempana eli 20-30 kg. Jos näin aloittelevana perunankasvattajana onnistuisin saamaan 1-2 kg perunaa /m2 ja jos tavoitteeksi ottaisi vaikka 10 kg perunasadon niin sehän tarkoittaisi käytännössä noin reilu 3 m per suuntaansa olevaa aluetta.

Sipuli ja valkosipuli
Sipulia minulla kuluu vuoden mittaan paljon.  Näille voisi varata noin 5 m2 alueen. Valkosipulin voi laittaa maahan jo syksyllä, joten sopivan maatilkun voi kääntää valmiiksi jo syksyllä.


Porkkana ja palsternakka
Porkkana ja palsternakka ovat molemmat myös kasveja, jotka voi kylvää valmiiksi kevättä varten jo myöhään syksyllä. Näille voisi varata yhteensä myös noin 5 m2 alueen.

Pinaatti ja mangoldi
Pinaatti ja mangoldi ovat viihtyneet hyvin kasvimaallani. Näitä voisi ensi vuonnakin taas laittaa kasvamaan. Hirveän suurta määrää näitä ei kannata kuitenkaan kylvää, sillä ovat varsin satoisia. 2 m2 voisi olla näille varsin sopiva alue.

Kokeilupenkki
Sitten voisi olla yksi kokeilupenkki (5 m2), jossa voisi kokeilla eri kasvien viljelyä. Kaaleja en esimerkiksi ole onnistunut kasvattamaan tuholaisten vuoksi, vaikka olen käyttänyt harsoja apuna, joten parempi kokeilla näitä eri kasviksia ensiksi pienemmällä alueella, ennen kuin laittaa suuremman alueen tietylle kasville. Kokeilupenkissä voisi kokeilla esimerkiksi:

• Juuriselleri (esikasvatus tammikuusta lähtien)
• Punajuuri 
• Lanttu
• Nauris
• Kyssäkaali

Kasvatuslaatikko ja yrttipenkki
Ja kaiken tämän lisäksi on tietysti vielä raparperi, marja- ja hedelmäpensaat, omenapuut, tomaatit (esikasvatus maaliskuu) kasvatuslaatikoissa salaatit, retiisit ja kesäkurpitsat ja yrttipenkkissä yrttejä. 27 m2 peltoalaa on sen verran paljon lapiolla käännettäväksi, etten vielä ensi vuonna saa kaikkea käyttöön, mutta tuo määrä voisi olla tavoitteeni. Nyt voisi ottaa käyttöön 1/3 suunnitellusta alasta ja laittaa loput pressun alle muhimaan rikkaruohojen tappamiseksi.

Kelsiturkista ja villapaidasta tuunaten

Tuunasin jokin aika sitten kelsiturkista kiikkutuolin maton. No, jotain käyttöähän niille lopuille kelsiturkin paloillekin piti keksiä, joten tuunasin niistä sitten itselleni pienen takin.

Koska kelsturkin takakappale oli käytetty kiikkutuolin mattoon, niin jotain piti keksiä tilalle. Sopivasti kaapista löytyi pesussa vahingossa kutistunut, huopunut villatakki.Siitäpä sitten ratkomaan villatakin takaosaa irti ja ompelemaan se kiinni kelsiturkkiin.

Hieman lisää pituutta takkiin sain villatakin kauluksesta, josta tuli oiva resori takin takaosaan. Kelsiturkin etuosaan lisäsin villatakin etuosan kappaleita. Villatakin hihoista saa vielä hyvät säärystimet. Nyt on lämmintä syksyn viimaan.

Omenasadon säilöntää

Omenasadosta on tullut tänä vuonna monin paikoin varsin runsas. Keväällä omenapuut olivat täynnä kukkia ja nyt täynnä omenoita.

Tavallisesti olen syönnyt siltään suurimman osan syysomenoista ja vain osan olen keittänyt soseeksi tai lingonnut mehuksi. Nyt satoa on kuitenkin sen verran runsaasti, että päätin kuivata osan sadosta.

Voi että nämä kuivatut omenat ovat hyviä. Osaan laitoin mausteeksi kanelia ja ruokosokerisiirappia, mutta suurimman osan kuivasin ilman mitään mausteita.

Tähän mennessä olen kuivannut noin reilun sankollisen omenoita, mutta ovat niin hyviä, että ehkä pitää kuivata vielä hieman lisää, etteivät lopu jo ennen joulua.

Kyllä ovat omenapuut tehneet hyvää työtä tänä vuonna. Pitääkin muistaa heittää syyslannoitetta reilulla kouralla.

Kuistin penkki

Vallan unohtui esitellä kuistille nikkaroitu penkki.

Kyllästyin siihen, kun kuisti oli aina täynnä kaiken maailman työkaluja sikin sokin. Ei siis kovin kutsuva eteinen. Sitten mieleen tuli, että kuistillehan sopisi hyvin penkki, jonka kannen saisi auki ja alaosassa voisi säilyttää kaikkea mahdollista tarviketta.

Paikalliselta sahalta saa sopivasti helmiponttipanelia ja ei kun nikkaroimaan. Kehikko, päälle paneelit ja hieman maalia pintaan. Maalina käytin Uulan öljymaalia, jota sattui löytymään sopivasti pieni purkki.

Nyt ei pyöri enää oksasakset, sähköjohtokelat, hiekkapaperit, suojalasit, kuulosuojaimet ja kaikki muut, jatkuvassa käytössä olevat, tarvikkeet pitkin lattioita.

Menneiden aikojen salit

Olen aina ollut kiinnostunut menneiden aikojen elämänmenosta. Niinpä pidän suurena aarteena vuoden 1929 Kotiliesi-lehtiä, jotka aikoinani löysin kirpputorilta.

Selasin lehtiä taas artikkeleita lukien ja mukavia mainoksia katsellen. Tällä kertaa kiinnitin huomiota useampaan juttuun tuon ajan saleista.

Jutuissa nousi aina esiin se, miten ainutlaatuisia paikkoja nämä salit olivat. Lapsilta saattoi olla pääsy kielletty saliin, paitsi silloin kun äiti kävi kastelemassa salissa olevia viherkasveja. Isot kasvit salissa tuntuivat olevan osa salien taikaa.

Sali oli talon hienoin paikka ja monessa talossa salia käytettiin vain vieraiden kyläillessä. Salin huonekalut oli myös sen verran arvokkaita, että hienoja kankaita haluttiin suojella kevään ja kesän voimakkaalta valolta. Lehdestä löytyykin ohje, kuinka salin laiskanlinnalle voi tehdä suojuksen. Huonekalusuojukset olivat huonekalujen suojana koko kesän ajan, paitsi silloin kun vieraat tulivat. Silloin suojat otettiin hetkeksi pois.

Kun vertaa saleja nykypäivän olohuoneisiin, niin huomaa miten maailma on muuttunut. Toki vieläkin olohuone on se, mihin vieraat ohjataan, mutta poissa on se taianomaisuus. Olohuoneesta on tullut arkinen paikka, paikka jossa ollaan joka päivä ja jota käytetään ehkä eniten valveillaoloajasta. Mielenkiintoista.

Kelsiturkista kiikkutuolin matto

Minusta on tullut viime vuosina suuri kiikkutuolin ystävä. Siinä on niin mukava aloittaa päivä aamuteetä juoden. Samoin siihen on kiva istahtaa hetkeksi ruuan jälkeen pohtimaan seuraavia töitä ja illalla siitä on hyvä katsella telkkaria.

Mitä enemmän olen kiikkutuolia käyttänyt, olen oppinut ymmärtämään, miksi vanhemmat ihmiset haluavat kiikkutuoliin suojan, kiikkutuolimaton. Vaikka kiikkutuoli onkin mukava istua, niin kyllähän ne selkänojan pinnat alkavat selässä tuntua, varsinkin jos tuolissa pidemmän aikaa kerralla istuu.

Niinpä minäkin aloin haaveilemaan jonkinlaisesta pehmusteesta kiikkutuoliin.  Ensimmäisenä mieleen tuli lampaantalja, mutta aika kalliita ovat, varsinkin haaveilemani tummat taljat. Sitten keksin, että kirpputorithan pursuavat vanhoja kelsiturkkeja ja myös niitä tummasävyisiä löytyy. Niinpä siis tuumasta toimeen ja kirpputoreilla silmät auki.

Eipä tarvinnut kelsiturkkia pitkään kirpputoreilta etsiä, kun vastaan tuli juuri sopivan värinen, pitkä naisten, ehkä noin 70-luvulla tehty, turkki sopuhintaan. Mäntysuopaa peliin ja takki pesuun ja siitä sitten jatkotyöstämään ja saumoja auki ratkomaan. Takin selkäpuolesta tuli oikein hyvä ensimmäinen kappale ja etupuolen helmasta, paloja yhdistelemällä loput. Ainoastaan kaksi saumaa jouduin siis ompelemaan (etukappaleiden yhdistäminen ja liittäminen selkäpuolen palaan), loput hoitui purkamalla ja leikkaamalla. Tyytyväinen olen. Kelsiturkki sai uuden elämän ja minä kaivattua pehmustetta kiikkutuoliin.

Kaappien tuunaus hyllypapereilla ja vahakankaalla

Kylläpä sitä voikin olla iloinen siisteistä kaapeista.

Lapsuudessani kaapeissa oli aina hyllypaperit, mutta nykyään hyllypapereita alkaa olla jo vaikea löytää kaupoista. Onnistuin kuitenkin löytämään vanhan talon henkeen sopivia hyllypapereita vielä muutaman rullan ja niitä sitten innolla laitoin talossa oleviin kaappeihin.

Kylmässä eteisessä olevaan kaappiin laitoin myös hyllylautojen päälle Ikean vahakangasta. Se on näin helpompi pitää puhtaana, kun voi pyyhkiä reilusti kostealla rätillä.

Keittiökaappi oli myös kuin mitoitettu Ikean muovilaatikoille. Laitoin niitä sitten muutamalle hyllylle, kuin tuplavarmistukseksi, ettei vain hiiret pääse kaappissa oleviin tavaroihini, jos onnistuvat tulemaan tupaan.

Kyllä nyt silmä lepää...

Mattojen kuivausteline

Tuli taas tänä kesänä pestyä useampia mattoja. Se on jotenkin niin mukavaa hommaa.

Olen jo varmaan lähemmäksi 20 vuotta pessyt mattoni painepesurilla ja hyvin ovat matot sen kestäneet. Mökillä homma on hoitunut laiturilla ja kuivalla maalla pressun päällä, loivassa alamäessä.

Veden äärellä huuhtominen on tietenkin ollut helpompaa, kun maton on voinut jättää järveen huuhtoitumaan. Kuivalla maalla on huuhtomisen suhteen pitänyt hieman säveltää. Olen kokeillut huuhtomisessa erilaisia isoja astioita ja tällä hetkellä homma hoituu "huuhtelulinjastossa". Esihuuhtelun teen parissa isossa muovisessa paljussa ja sitten hulautan maton 200 litran sadevesitynnyriin. Isompien mattojen kohdalla olen vielä vaihtanut sadevesitynnyrin veden ainakin kertaalleen.

Ja sitten se maton kuivaaminen. Talon julkisivun rakennustelineet ovat olleet mitä mainioin mattojen kuivausteline. Juuri täydellisen kestävät ja riittävän pitkät. Siinä sitä onkin taas keksimistä, että millaisella virittelyllä saa telineiden purkamisen jälkeen matoille sopivan kuivastelineen kehitettyä.

Kanelin tuoksua eli kun kasvikuivuri saapui taloon

Niin saapui tähänkin taloon vihdoin hyötykasvikuivuri ja nyt on laite päällä koko ajan. Päädyin Evermat-merkkiseen hyötykasvikuivuriin, jota moni piti hyvänä vaihtoehtona enemmän kuivaavalle. Käyttöohje sisälsi niin paljon kirjoitusvirheitä, että rupesi jo hymyilyttämään, mutta itse laita on toiminut loistavasti.

Ensimmäisenä kuivuriin pääsi banaanit, joista tuli niin hyviä, että korvaavat karkit mennen tullen. Seuraavaana kokeiluvuorossa oli omenat ja ai että, kyllä tuli niistäkin hyviä. Kaneelin tuoksu omenoita kuivattaessa oli kyllä niin huumaava, että korvapuustihammasta alkoi kovasti pakottamaan.

Ajatuksena on käyttää kuivuria näiden herkkujen lisäksi varsinkin nokkosten, yrttien ja juuresten kuivaamiseen. Pienessä perheessä varsinkin keittojuurekset ovat sellaisia, että niitä menee kerralla vain  pieniä määriä ja loppu juureksesta meinaa näivettyä jääkaapissa. Nyt olisi tarkoituksena kuivata kaikenlaisia juureksia, joita voisi sitten viskaista esimerkiksi erilaisten keittojen joukkoon makua antamaan. Ja saa nähdä mitä kaikkea sitä vielä intoutuukin kuivaamaan.

Koivunsiemenet lentää

Koivunsiemenet ovat lentäneet jo toista viikkoa siihen malliin, että taitaa olla tämän kesän ulkomaalaukset tehty. Siemenet tarttuvat niin ikävästi juuri maalattuun pintaan, ettei viitsi ainakaan kovin näkyvälle paikalle tulevia pintoja pahemmin maalailla.

Vanha kanssa totesi, että 9 viikkoa siitä, kun koivun siemenet ilmestyvät leijalemaan, sataa lunta. Laskeskelin tuossa, että jos vanhan kansan ennustukset pitää paikkansa, niin tänä vuonna lunta saadaan jo syyskuun puolen välin jälkeen.

Klapeja, klapeja..

On se kumma, ettei nuo muutama vuosi sitten myrskyn kaatamat puut lopu millään. Aina jossain välissä sitä innostuu muutamaksi tunniksi halkomaan pöllejä ja saakin aikaiseksi ison kasan klapeja, mutta aina niitä uusia pöllejä jostain ilmaantuu halkomakoneen viereen. No, eipähän lopu polttopuut vähään aikaan.

Kyllä on moneen kertaan tullut mieleen, että miten kätevää se on kun nykyään on nuo halkomakoneet. Jos noita toista sataa vuotta vanhoja puita rupeaisi kirveellä halkomaan niin siinä menisi ikä ja terveys. Klapien teko halkomakoneella on kivan kevyttä puuhaa ja jotenkin rentouttavaa monitonisuudessaan. Siinä on jotain samaa meditatiivista kuin sukkien kutomisessa. Ei tarvitse ajatella liikoja. Keskittyy vain laittamaan pöllin halkomakoneen päälle, painaa napista, vetää vivusta ja odottaa...