Voi että miten kaunis pinta on tuvan vanhassa lattiassa. Siinä näkyy ja tuntuu jalkapohjissa vuosien saatossa kuluneet urat. Mitään suurempaa ei siis tee mieli tälle lattialle tehdä.
Ainut korjattava asia, joka on suunnittelun alla, on muutaman raon tukkiminen. Johtuen varmaan lankkujen kuivumisesta, on varsinkin yhden seinän viereen ilmestynyt aikamoisia koloja lankkujen väliin. Rakojen suhteen pitäisi keksiä jotain, ettei hiiret pääse niistä sisään. Joitain ohuita puurimoja on isoimpiin rakoihin jo laitettu, mutta vielä on muutama ohuempi rako tilkitsemättä. En tiedä onko ainut keino yrittää irroittaa muutama reunimmainen lankku, naputtaa niitä tiukemmin keskilattiaa kohden ja laittaa seinän ja lattian väliin jokin leveämpi lankun pala vai voisikohan noihin rakoihin laittaa vaikka pellavarivettä?
Pintakäsittelyn suhteen pitää myös perehtyä lakkaus ja vahaus asioihin. Mitään maalia ei näin hienolle pinnalle kannata laittaa, sillä sehän vain peittäisi kauniin pinnan.
sunnuntai 4. joulukuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tunnisteet
aitta
(1)
arki
(2)
eläimet
(2)
eteinen
(2)
historia
(1)
huonekalut
(5)
huonekasvit
(1)
huussi
(2)
joulu
(1)
kasvimaa
(3)
kesä
(3)
kevät
(4)
kierrättäminen
(4)
kirpputori
(13)
kodinhoito
(3)
kompostointi
(1)
kuisti
(3)
kunnostus
(1)
kylmälaitteet
(1)
kylpyhuone
(1)
käsityöt
(2)
laitteita
(3)
luonto
(4)
maalaaminen
(5)
nikkaroiminen
(3)
omavaraisuus
(1)
pihapiiri
(3)
puhdetöitä
(6)
puulämmitys
(2)
puutarha
(14)
pyykinpesu
(4)
remontin suunnittelu
(3)
remontointi
(2)
reseptit
(2)
sali
(1)
sauna
(3)
sisustaminen
(16)
suosittelen
(2)
suunnittelua
(2)
syksy
(6)
säilöminen
(7)
talo
(2)
talon löytöjä
(6)
talvi
(7)
tupa
(3)
tuunaaminen
(5)
ulkoverhous
(1)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti