lauantai 3. syyskuuta 2016

Mustamarja-aronian istutus

Kaupungista mukaan tarttui mustamarja-aronian taimi reppana. Se oli raukka kasvanut väärään paikkaan, joten sen kohtaloksi tuli karkoitus.

Taimi oli aika hurjassa kunnossa maalle tullessaan, sillä se oli joutunut olemaan ämpärissä huonolla kastelulla useamman viikon. Suurin osa sen lehdistäkin oli jo varissut pois, mutta päätin kuitenkin istuttaa sen pellon reunaan ja katsoa, josko se tuosta vielä tokenisi. Ainakin säätiedotus lupailee viikonlopuksi vesisateita, joten hyvää kastelua sille on ainakin luvassa lähipäivinä.

Kaupungeissa mustamarja-aronioita käytetään lähinnä pensasaitoina, mutta maalla ajattelin hyödyntää lähinnä pensaan marjasadon. Toki ei minua haittaa, jos tuosta pensaasta kehkeytyisi aidan tapaista pellon reunaan, mutta marjat ovat tällä kertaa se mitä ajan takaa.

Ainakin kaupungissa mustamarja-aronia vaikuttaa hyvin satoisalta pensaalta. Pensaat oikein notkuvat marjoja ja talvisin ovat linnuille oiva ruokapaikka. Marja on aika miedon makuinen ja yleensä sitä käytetäänkin jonkun toisen marjan kaverina hilloissa, mehuissa tai vaikka kiisseleissä. Marja sisältää kuitenkin paljon C-vitamiinia, joten voisi olla oikein mukava lisä marjavalikoimaan. Katsotaan miten tuon taimen käy. Selviääkö talvesta ja lähteekö kasvamaan.

Ei kommentteja: