maanantai 6. heinäkuuta 2015

Vanhoja huonekasveja


Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että mitähän huonekasveja toisin 1890-luvun talooni. Tällä hetkellä minulla on lähinnä kaktuksia ja tietysti  iso joukko pelargonioita. Muitakin huonekasveja haluaisin saada, mutta en ole oikein tiennyt, että mitä huonekasveja aikoinaan kasvatettiin, joten asia on aina jäänyt. Nyt sitten innostuin surffailemaan hieman netissä ja haastattelin lähikukkakaupan myyjää.

Eri lähteistä sain kerättyä  joitain huonekasveja, joita on aikoinaan kasvatetettu säätyläiskodeissa ja torpissa. Huonekasveina on siis todellakin ollut paljon muitakin kasveja kuin pelargonioita.


1700-luvun loppu

Kartano:
  • pelargoni
  • myrtti
  • kamelia
  • viikuna
1800-luku

Kartano:
  • palsami 
  • pelargoni 
  • kiinanruusu
  • myrtti
  • posliinikukka
  • kohtalonköynnös
  • hortensia
  • verenpisara
  • oleanteri
  • laakeripuu 
  • huonekuusi
  • palmut
  • traakkipuu
  • saniaiset
  • onnenkäpy
  • peikonlehti
  • tuonenkielot
  • kärsimyskukka
Torppa:
  • palsami
  • chili
  • verenpisara
  • pelargoni
  • myrtti

Aikani googlella eri kukkien kuvia katsottuani hankintalistalleni kaktusten kaveriksi nousi posliinikukka ja tuonenkielo. Kukkakauppiaan mukaan kumpaakin saa heiltä, mutta tulevat vasta syksymmällä. Pistokkaana voisin kasvattaa vielä kohtalonköynnöksen ja ehkä muutaman anopinkielenkin voisi myös hankkia, koska ne ovat vain niin kauniita. Eiköhän noilla kasveilla talo rupea jo vihertämään. Niin ja ensi kesäksi pitää kyllä hankkia palsamin siemeniä...

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kun inspiraatio iskee

Kun inspiraatio iskee ja pitää saada kukkapenkki aikaiseksi niin sitten se on saatava. Ei haittaa vaikka ei ole istutettavia kukkia, eikä ylimääräistä multaa. Lapio vain käteen ja etsimään kauniita luonnonkukkia. Seuraavaksi harava käteen ja haravoimaan hieman lehtiä katteeksi. Istutusilma ei ehkä kaikkein paras, sillä mittari näyttää yli 28 asteen lämpötilaa, mutta eiköhän nuo kukat tuosta siirtämisestä selvinne, kun lapioin isot juuripaukut mukaan.

Yhtenä iltana innostuin kuvaamaan talon luota löytyviä luonnonkukkia ja pääsin kevyesti noin 20 eri lajikkeeseen. Tänään huomasin taas pari uutta kukkaa kuvakollaasiini. Voisi jatkaa tuota kuvaamista vielä muutaman kuukauden ja katsoa, miten monta eri lajiketta sitä kukkiikaan luonnossa, ihan lähellä. Voisi olla hämmästyttävän suuri määrä.