torstai 20. lokakuuta 2011

Soittelua


Remonttisuunnitelmat ovat edenneet ja aikataulu on alkanut hahmottua. Ensimmäinen asia, josta olisi tarkoitus aloittaa on ulkoverhouksen uusiminen siellä missä tarve ja lahojen hirsien vaihtaminen. Pienen soittelukierroksen jälkeen olen positiivinen. Luulen, että löysin sopivan ammattilaisen kengitysprojektiin. Jos oikein hyvin käy tämä osa projektia olisi tehty jo ennen kevättä. Tuskin maltan odoittaa, että pääsemme aloittamaan.

torstai 6. lokakuuta 2011

Oma talo











Oma, ihana, hirsirunkoinen talovanhus löytyi vihdoin ja nyt on vuorossa aarteiden kartoitus. Vintin ja ulkorakennusten kätköistä löytyy vaikka kuinka mielenkiintoista tavaraa. Sisustus- ja askarteluideoita oikein pursuaa mieleen. Mitä aarteita kaikki vanhat tavarat ovatkaan.

Hieman toki pitäisi yrittää hillitä itseään ja suunnata intoa ensin remonttiasioiden suunnitteluun. Poratako kaivo vai kilauttaako kaupungin vesilaitokselle? Miten järjestää jätevesiasiat kun talo on rakenettu melkeinpä kallion päälle? Lämmittääkö sähköllä vai miten olisi maalämpö? Mistä löytää vanhan talon tyyliin sopivia pattereita kohtuuhintaan?

Mutta ennen kuin teen mitään suuria remonttisuunnitelmia, pitää antaa talon kertoa, puhua. Pitää istua ja ihmetellä. Katsoa ja kuunnella. Mikä sopii mikä ei...