Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Käsien pesu viemärittömässä talossa



Käsien pesu hoituu viemärittömässä talossa keväästä syksyyn pääasiassa "käsienpesuautomaatin" avulla ulkona.

Ensimmäinen pikaratkaisu käsienpesuun oli vesisanko kauhalla, mutta hyvin pian alkoi kuulua toiveita hanallisesta ratkaisusta.

Seuraava yritys oli ulkohuussin yhteyteen ostettu perinteinen, hanallinen, seinään kiinnitettävä astia. Kyseinen astia ei kuitenkaan kestänyt kuin yhden vuoden ja uusi ratkaisu piti kehitellä.

Ratkaisuksi tuli iso, hanallinen termosastia, joka on osoittautunut kerrassaan mainioksi. Hana on tietenkin oleellinen, mutta vielä hienompi ominaisuus on tuo astian lämmönpitokyky. Kesällä kaivovesi pysyy astiassa viileänä hieman pidempään. Vastaavasti keväällä ja syksyllä, ilmojen ollessa hieman viileämpiä, kaivoveden joukkoon voi lisätä lämmitettyä vettä ja vesi pysyy jonkin aikaa hieman lämpimämpänä. Ei sormet palellu käsiä pestessä.

Jotenkin käsien peseminen lämpöisillä ilmoilla pääsääntöisesti vain ulkona on toiminut ihmeen hyvin. Ei ole oikeastaan edes kaivannut käsienpesumahdollisuutta sisälle lämpöisten kelien aikaan.

Talvisin tarina onkin sitten toisenlainen, silloin käsienpesu tapahtuu tietysti sisätiloissa.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Metsän satoa talteen eli kävyt sytykkeinä

Taas on se aika vuodesta, kun puuliesi ja uunit ovat  käytössä. Talveen varustautumiseen kuuluu pitkin kesää klapien tekeminen, mutta ei pidä unohtaa myöskään sytykkeitä.

Sytykkeinä tulee käytettyä tietysti sanomalehtiä, mutta myös höylälastuja, joita on viime aikoina tullut saavi tolkulla erinäisistä projekteista. Ja sitten on myös tuo luonnon oma sytyketehdas eli kävyt. Ainut vain, että kävyt pitää muistaa kerätä ennen kuin lumi peittää maan.

Välillä sitä tuntee olevansa kuin orava, kun haaliin näitä talvivarastoja kokoon.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Ajatusten virittäminen joululahjojen tekoon

En ole erityisen suuri jouluihminen, en koristele taloa suuremmin jouluasuun, enkä tee jouluherkkuja viikko tolkulla, mutta itsetehtyjen joululahjojen antaminen on minulle silti jotenkin tärkeä asia. On kiva antaa lahja, joka on huolella mietitty ja rakkaudella tehty.

Joskus elämä on ollut niin kiireistä, että itse tehdyt lahjat ovat jääneet vähiin, mutta nykyään olen aloittanut lahjojen teon niin aikaisin, että varmasti ehtii. Nuorempana taisi käydä useammn kerran niin, että jouduin jouluaattona sulkeutumaan huoneeseeni viimeistelläkseni viimeisiä lahjoja.

Niin, jouluun on enää alle 100 päivää, joten jos aikoo ilman kiirettä ehtiä joululahjoja tehdä, niin nyt on hyvä hetki aloittaa. Nyt on myös aika kerätä luonnosta materiaaleja jouluaskarteluihin: käpyjä, naavaa, sammalta, pieniä risuja. Materiaalit on hyvä kerätä, ennen kuin se talvi taas yllättää.

Ulkona on vielä sen verran lämmintä, että mitään erityistä joulufiilistä ei kyllä ole, mutta eipä oikeastaan tarvitsekaan olla. Luonnonmateriaalien kerääminen askartelua varten on tietyllä tapaa samanlaista keräilyä kun muukin syksyinen sadonkeruu. Joululahjojen miettiminen taas, se on enemmänkin sitä, että pysähtyy miettimään rakkaitaan, katsoo silmät avoinna ja kuuntelee herkällä korvalla, mitä he voisivat tarvita. Ja eiväthän nuo asiat vain jouluun saisi liittyä, eli ihan hyviä asioita ihan jokaiseen päivään.


lauantai 17. syyskuuta 2016

Samettikukkien siemenet talteen

Samettikukat ovat yksi vakiokukista, joita joka kevät laitan itämään. Ne ovat harvinaisen helppoja saada kasvamaan ja kesälläkin kestävät hieman huolimatonta hoitoa ihmeen sitkeästi. Lisäksi niitä voi käyttää kasvimaalla tuholaisia torjumassa ja näin syksyisin, mikä on kauniimpaa kuin keltaiset kukat, jotka sinnittelevät pikku pakkasiin asti.

Samettikukien siemeniä on myös tosi helppo otttaa talteen, kunhan kukkien antaa rauhassa kasvattaa siemenensä, eikä nypi kuolleita kukkia liian aikaisin pois.

Siemenet eivät tarvitse myöskään mitään kylmäkäsittelyä, sen kun vain siemenet kerää talteen, antaa siementen kuivua rauhassa ja kevään tullen kylvää siemenet. Itse olen säilyttänyt siemeniä talven ajan milloin minkäkinlaisissa kannellisissa purnukoissa. Joskus on siemeniä jäänyt yli keväällä, mutta ihan siedettävästi ovat lähteneet itämään vielä seuraavanakin vuonna.

Yleensä laitan siemenet itämään huhtikuussa, jolloin taimet ovat varsin terhakassa kunnossa kesäkuussa, jolloin yöpakkaset alkavat jo hellittää. Ihmeen sitkeitä samettikukan taimetkin ovat, sillä en ole vuosiin koulinut taimia ollenkaan. Olen vain idättänyt siemenet isoissa, laakeissa astioissa ja istutuksen aikaan olen ronskisti repinyt sopivan kokoisia paloja taimimatostani. Jos siis haluat helppohoitoisen, pitkälle syksyyn kukkivan kukan, niin samettikukka on kerrassaan mainio. Eikä näiden kukkien hankkiminen paljon rasita kukkaroakaan, kun itävät niin hyvin itse kerätyistä siemenistä. Minunkin samettikukkakantani on jo yli 10 vuotta sitten ostamani alle 1€ siemenpussin peruja.


torstai 15. syyskuuta 2016

Luumujen aikaan

Tämä vuosi on ollut kyllä poikkeuksellinen vuosi omena- ja luumusadon suhteen. Oma luumupuuni ei vielä tuota satoa, mutta sen emopuu innostui tänä vuonna tuottamaan sitäkin enemmän. Satoa tuli niin paljon, että minäkin sain lahjaksi useamman kilon luumuja. Suuren satomäärän lisäksi, luumut ovat myös tavallista isompia ja maukkaampia.

Pakastin pursuaa jo marjoista, joten luumujen suhteen päätin turvautua hillojen keittoon. Aika suurpiirteisellä ohjeella hilloja keittelin. Jotain tämän tapaista ohjetta käytin:

  • 1 kg kivettömiä luumuja
  • 3-4 dl hillosokeria
  • 1/2 sitruunan mehu
  • loraus konjakkia
Välillä loppui sitruuna kesken ja välillä jäi konjakki välistä, mutta yhtä kaikki tosi hyvää hilloa tuli. Yleensä ohjeissa on marja/hedelmä kiloa kohden käytetty 500 g sokeria, mutta niin suuri sokerimäärä tuntui luumun kohdalla liian suurelta. Hieno maku peittyi alle. Saa nähdä miten hillot säilyvät vähäisemmällä sokerimäärällä. Ainahan hilloja voi siirtää pakastimen puolelle, kunhan sinne tulee taas talven mittaan tilaa.

Kyselin luumupuun omistajalta, että miten hän oli luumupuuta hoitanut, kun niin hyviä luumuja oli saanut. Lehtiä, lehtiä, lehtiä ja kalkkia/tuhkaa oli hänen reseptinsä. Lisäksi hän totesi, että luumupuun pitää olla puu, ei pensas eli sitä pitää myös leikata jossain määrin. Kyllä nousi taas into kärrätä puiden lehtiä syksyn mittaan oman pienen luumupuuni alle. Josko sekin muutaman vuoden päästä antaisi jo satoa säilöttäväksi.

torstai 1. syyskuuta 2016

Kun on pimeää


Kaupungissa kasvaneena maalla oleva pimeys hämmästyttää vuodesta toiseen. Kun on pimeää, niin silloin on todellakin pimeää. Kaupungissa hajavaloa tulee aina jostain päin, mutta maalla ainut valonlähde esimerkiksi ulkona on tähdet ja kuu, ellei ole pilviä taivaalla, jolloin edes niitä ei näy. Niinpä olen ottanut erilaisia valolähteitä käyttöön hämärän ajaksi lamppujen kaveriksi.

Sisällä minulla on muutama
Clas Ohlsonin hämäräkytkimellä varustettu led-kynttilä roikkumassa lyhdyissä. Kyseinen kynttilä on siitä mukava, että siinä on vahapinta eli näyttää enemmän aidolta kynttilältä. Lisäksi led-kynttilät ovat turvallisia jättää niihinkin tiloihin, joissa ei olla koko ajan vahtimassa tulta, kuten kuistille. Jos tälläistä kynttilää kaipaa, niin kannattaa kiirehtiä, sillä kyseinen kynttilä on kuulema poistumassa kaupan valikoimasta.

Yövalo on myös kätevä niissä huoneissa, joiden läpi pitää hämärällä kulkea ja joissa valokatkaisija ei osu juuri kulkusuunnan oven viereen.


 Ulkona minulla on Airamin aurinkokennolyhtyjä, joita siirtelen aina milloin minnekin. On paljon helpompi suunnata esimerkiksi kohti saunaa illan hämärässä, kun näkee edes pienen pisteen mihin suuntaan kävellä.

Enemmänkin valolähteitä voisi olla, mutta toisaalta pieni hämärä tekee välillä hyvää.