Kyllästyin siihen, kun työhanskani lojuivat aina kuistin tuolien päällä epämääräisinä kasoina. Niin, minulla on aina useita eri työhanskoja käytössä. On puutarhahommiin omat, maalaamiseen toiset, kosteisiin hommiin kolmannet etc.
Ratkaisuksi rumiin työhanskakasoihin tuunasin talon varastoista löytyneestä vanhasta puulaatikosta työhanskalaatikon.
Tämä tuunaminen oli nopeasti tehty. Puulaatikosta puuttui sopivasti yksi lauta edestä, joten pesin vain laatikon, porasin reiät sivuihin, pujotin narun reikiin, tein solmut narun päihin ja ripustin laatikon roikkumaan eteisen naulakkoon. Nyt ei työhanskat ole epäsiististi tuolien päällä vaan kauniisti omassa laatikossaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuisti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuisti. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 26. lokakuuta 2016
maanantai 19. syyskuuta 2016
Kuistin seinien maalaaminen kalkkimaalilla
Sitten keksin, että kalkkimaalithan tarttuvat ihan minkä maalin päälle tahansa. Ei tarvitsisi raaputtaa maalia pois, sen kun vain maalaisi. Tutkiskelin hieman Annie Sloanin kalkkimaalin ominaisuuksia ja onnekseni se sopii myös ulkokäyttöön. Kuisti kun on talvisin kylmänä tilana. Annie Sloanilta näkyy ilmestyneen myös ihan seinille tarkoitettu maali, mutta itse valitsin hänen perinteisen kalkkimaalinsa, sillä halusin mahdollisimman hengittävän pinnan.
Vanha maali taittoi hieman harmaaseen ja koska lattia oli myös harmaa, niin valitsin maaliksi Old White-sävyn. Se mielestäni taittuu hieman harmaaseen, vaikka onkin edelleen valkoinen perusilmeeltään.
Esityönä pyyhin seiniä hieman kostealla rätillä ja annoin niiden sitten kuivua yön yli. Annoin seinien kuivua noin pitkään, koska Måla & Moressa opastivat, että maalin pysymisen kannalta on tärkeää, että maali maalattaisiin täysin kuivalle pinnalle. Samoin sain neuvon, ettei myöskään rasvainen pinta ole hyväksi, joten hion kevyesti paria kohtaa hiomapaperilla, jonka rähmäkourat olivat saaneet jotenkin rasvaisen tuntuiseksi. Muita esivalmisteluita en tehnyt.Hyvin pienellä vaivalla sai siis kuisti siistimmän ilmeen. Kuvassa vasemman puoleinen seinä on vanhan maalin jäljeltä ja oikealla kalkkimaalilla käsitelty pinta. Pinnasta tuli sopivan rouhea ja eläväinen. Samantyylinen kuin alkuperäinenkin pinta oli ollut. Jos pinnasta haluaisi peittävämmän ja tasaisemman niin vaatisi vielä toisen maalikerroksen, mutta tälle kuistille yksi maalikerros on sopiva. Tällä pärjää remonttiin asti.
torstai 18. elokuuta 2016
Kuistin penkki
Vallan unohtui esitellä kuistille nikkaroitu penkki.
Kyllästyin siihen, kun kuisti oli aina täynnä kaiken maailman työkaluja sikin sokin. Ei siis kovin kutsuva eteinen. Sitten mieleen tuli, että kuistillehan sopisi hyvin penkki, jonka kannen saisi auki ja alaosassa voisi säilyttää kaikkea mahdollista tarviketta.
Paikalliselta sahalta saa sopivasti helmiponttipanelia ja ei kun nikkaroimaan. Kehikko, päälle paneelit ja hieman maalia pintaan. Maalina käytin Uulan öljymaalia, jota sattui löytymään sopivasti pieni purkki.
Nyt ei pyöri enää oksasakset, sähköjohtokelat, hiekkapaperit, suojalasit, kuulosuojaimet ja kaikki muut, jatkuvassa käytössä olevat, tarvikkeet pitkin lattioita.

Tunnisteet:
huonekalut,
kuisti,
nikkaroiminen,
sisustaminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tunnisteet
aitta
(1)
arki
(2)
eläimet
(2)
eteinen
(2)
historia
(1)
huonekalut
(5)
huonekasvit
(1)
huussi
(2)
joulu
(1)
kasvimaa
(3)
kesä
(3)
kevät
(4)
kierrättäminen
(4)
kirpputori
(13)
kodinhoito
(3)
kompostointi
(1)
kuisti
(3)
kunnostus
(1)
kylmälaitteet
(1)
kylpyhuone
(1)
käsityöt
(2)
laitteita
(3)
luonto
(4)
maalaaminen
(5)
nikkaroiminen
(3)
omavaraisuus
(1)
pihapiiri
(3)
puhdetöitä
(6)
puulämmitys
(2)
puutarha
(14)
pyykinpesu
(4)
remontin suunnittelu
(3)
remontointi
(2)
reseptit
(2)
sali
(1)
sauna
(3)
sisustaminen
(16)
suosittelen
(2)
suunnittelua
(2)
syksy
(6)
säilöminen
(7)
talo
(2)
talon löytöjä
(6)
talvi
(7)
tupa
(3)
tuunaaminen
(5)
ulkoverhous
(1)