Taas on se aika vuodesta, kun puuliesi ja uunit ovat käytössä. Talveen varustautumiseen kuuluu pitkin kesää klapien tekeminen, mutta ei pidä unohtaa myöskään sytykkeitä.
Sytykkeinä tulee käytettyä tietysti sanomalehtiä, mutta myös höylälastuja, joita on viime aikoina tullut saavi tolkulla erinäisistä projekteista. Ja sitten on myös tuo luonnon oma sytyketehdas eli kävyt. Ainut vain, että kävyt pitää muistaa kerätä ennen kuin lumi peittää maan.
Välillä sitä tuntee olevansa kuin orava, kun haaliin näitä talvivarastoja kokoon.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puulämmitys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puulämmitys. Näytä kaikki tekstit
perjantai 14. lokakuuta 2016
sunnuntai 31. heinäkuuta 2016
Klapeja, klapeja..
Kyllä on moneen kertaan tullut mieleen, että miten kätevää se on kun nykyään on nuo halkomakoneet. Jos noita toista sataa vuotta vanhoja puita rupeaisi kirveellä halkomaan niin siinä menisi ikä ja terveys. Klapien teko halkomakoneella on kivan kevyttä puuhaa ja jotenkin rentouttavaa monitonisuudessaan. Siinä on jotain samaa meditatiivista kuin sukkien kutomisessa. Ei tarvitse ajatella liikoja. Keskittyy vain laittamaan pöllin halkomakoneen päälle, painaa napista, vetää vivusta ja odottaa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tunnisteet
aitta
(1)
arki
(2)
eläimet
(2)
eteinen
(2)
historia
(1)
huonekalut
(5)
huonekasvit
(1)
huussi
(2)
joulu
(1)
kasvimaa
(3)
kesä
(3)
kevät
(4)
kierrättäminen
(4)
kirpputori
(13)
kodinhoito
(3)
kompostointi
(1)
kuisti
(3)
kunnostus
(1)
kylmälaitteet
(1)
kylpyhuone
(1)
käsityöt
(2)
laitteita
(3)
luonto
(4)
maalaaminen
(5)
nikkaroiminen
(3)
omavaraisuus
(1)
pihapiiri
(3)
puhdetöitä
(6)
puulämmitys
(2)
puutarha
(14)
pyykinpesu
(4)
remontin suunnittelu
(3)
remontointi
(2)
reseptit
(2)
sali
(1)
sauna
(3)
sisustaminen
(16)
suosittelen
(2)
suunnittelua
(2)
syksy
(6)
säilöminen
(7)
talo
(2)
talon löytöjä
(6)
talvi
(7)
tupa
(3)
tuunaaminen
(5)
ulkoverhous
(1)

