Viisi vuotta

Tänään tulee viisi vuotta siitä, kun ostin tämän talon. Niin nopeasti on aika kulunut. Ihan uskomatonta.

Paljon on tullut näiden vuosien aikana tehtyä, kuten muutamia hirsikorjauksia, parin seinän ulkolaudoitus vaihdettu, maalattu, kunnostettu ikkunoita, yritetty löytää hiirien kulkureittejä ja tukkia niitä, slammattu savupiippua, remontoitu saunaa etc.

Aivan alussa talon kunnostuksen suhteen kuitenkin ollaan. Se näissä vanhoissa taloissa on kuitenkin lohdullista, että jos jokin kohta on kestänyt jo niin pitkään, niin ei muutama ylimääräinen vuosi remonttia odotellessa maata kaada.

Kasvimaallakin on tapahtunut. On istutettu marjapensaita ja omenapuu, käännetty maata, kokeiltu viljelyä, perustettu kukkapenkkejä, istutettu kukkasipuleita, laitettu kompostorit aluilleen. Kaikenlaista.

Ja ennen kaikkea. On eletty ja nautittu vanhasta talosta.

Puolukkanauhaa

Puolukoista tehdyt nauha- ja remmiohjeet ovat tulleet tänä syksynä vastaani siellä & täällä. Ja lopulta päätin itsekin kokeilla, että mistä oikein on kysymys.

Ohjehan on helppo.

• Puolukat hienonnetaan hienoksi esimerkiksi sauva- tai tehosekoittajalla
• Joukkoon lisätään hieman hunajaa makeutta tuomaan. Minä olin hyvin maltillinen tuon hunajan suhteen ja laitoin vain reilun teelusikallisen paria desiä puolukkasurvosta kohden. Silti lopputulos ei ollut makuuni yhtään liian hapan eli hunajan voisi hyvin jättää kokonaankin pois.
• Lopuksi puolukkasurvoksen joukkoon voisi vielä lisätä sitruunaa makua terävöittämään, mutta tämänkin voi jättää pois
• Ja sitten vain seos leivinpaperille noin 0,5 cm kerroksena ja kuivuriin/uuniin
   

Oikeaa kuivausaikaa hieman etsiskelin ja kuivauksen edetessä ihmettelin, että mitenköhän saan levyn leivinpaperista irti, mutta kun tuotos lopulta oli kosketuskuiva niin hyvin lähti puolukkalevy irti paperista. Lopputuotos on geelimäinen, sitkeä ja käy hyvin hedelmäkarkkien korvikkeina. Näitä täytyy tehdä lisää! Ja hmm...mitähän muita marjoja, hedelmiä voisi käyttää...

Raato

On se kumma, etten minä millään totu näihin eläinten raatoihin.

Viime kesänä eläimet valtasivat minun sadevesiastiat ja kastelukannut. Opin, ettei sadevesitynnyreitä voi jättää avoinaisiksi, sillä muuten oravat ja linnut menevät ja kuolevat sinne. Hiiret taas tuntuivat pitävän kastelukannuista, sillä niitä meni kahteen eri kastelukannuun pitkin kesää. Yhdessä kannussa, jota en ollut vähään aikaan käyttänyt, haju oli karmaiseva, kun hiiren raato oli saanut siellä olla koskemattomana pidemmän aikaa.

Tänä vuonna olen ollut viisaampi, enkä ole jättänyt sadevesiastioita avoimeksi ja kastelukannutkin olen pitänyt tyhjinä käyttöjen välillä, mutta eipä niihin eläinten raatoihin törmäämistä voi silti välttää.

Kuvassa näkyvään raatoon törmäsin ja melkein astuin päälle, ihan pihapiirissä. Mikähän eläin tämä on ollut? Pitkin kesää näitä eläinten raatoja, karvakasoja luineen on tullut vastaan siellä ja täällä.  Yhden ulkorakennuksen ullakolla oli kahden oravan nahkat ja hiiren raatoja on löytynyt myös muutamia. Luonnollistahan se on, että eläimetkin kuolevat, mutta olisihan se kivempi jos nämä eläinten raadot olisivat pihapiiriä hieman kauempana...

Lahoja puita vadelmille

Löysin metsän reunalta kasan lahonneita puupöllejä. Olivat jo lahonneet aika hyvin eli päällisin puolin vielä erotti puut sahatuiksi puupölleiksi, mutta heti niihin koskiessa puu mureni käsiin.

Olen jo parina vuonna kärrännyt vadelmille lahoavia puita ja muita puuroskia, joten samaan tarkoitukseen ajattelin nämäkin siis käyttää. Vadelma tykkää kovasti puuroskista, puuaineksesta, joten lahoava puu sopii siihen hyvin. Näin jalostuu taas savimaa entisestään vadelmille sopivaksi kasvuympäristöksi. Aurinkoa pensaille riittääkin ja kun maa saa lisää hapanta puujätettä, niin on taas vadelmilla suotuisat olosuhteet vähäksi aikaa.

Tänä vuonna oli harvinaisen hyvä vadelmasato. Haluankin uskoa, että osa siitä johtui niistä lahoavista puista, joita olen isot kasat vadelmille kärrännyt. Ovat innostuneet pensaat kohtuullisesti leviämäänkin, joten kaipa ne viihtyvät kyseisssä paikassa.

Ajatusten virittäminen joululahjojen tekoon

En ole erityisen suuri jouluihminen, en koristele taloa suuremmin jouluasuun, enkä tee jouluherkkuja viikko tolkulla, mutta itsetehtyjen joululahjojen antaminen on minulle silti jotenkin tärkeä asia. On kiva antaa lahja, joka on huolella mietitty ja rakkaudella tehty.

Joskus elämä on ollut niin kiireistä, että itse tehdyt lahjat ovat jääneet vähiin, mutta nykyään olen aloittanut lahjojen teon niin aikaisin, että varmasti ehtii. Nuorempana taisi käydä useammn kerran niin, että jouduin jouluaattona sulkeutumaan huoneeseeni viimeistelläkseni viimeisiä lahjoja.

Niin, jouluun on enää alle 100 päivää, joten jos aikoo ilman kiirettä ehtiä joululahjoja tehdä, niin nyt on hyvä hetki aloittaa. Nyt on myös aika kerätä luonnosta materiaaleja jouluaskarteluihin: käpyjä, naavaa, sammalta, pieniä risuja. Materiaalit on hyvä kerätä, ennen kuin se talvi taas yllättää.

Ulkona on vielä sen verran lämmintä, että mitään erityistä joulufiilistä ei kyllä ole, mutta eipä oikeastaan tarvitsekaan olla. Luonnonmateriaalien kerääminen askartelua varten on tietyllä tapaa samanlaista keräilyä kun muukin syksyinen sadonkeruu. Joululahjojen miettiminen taas, se on enemmänkin sitä, että pysähtyy miettimään rakkaitaan, katsoo silmät avoinna ja kuuntelee herkällä korvalla, mitä he voisivat tarvita. Ja eiväthän nuo asiat vain jouluun saisi liittyä, eli ihan hyviä asioita ihan jokaiseen päivään.

Kuistin seinien maalaaminen kalkkimaalilla

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että mitenköhän saisi kuistin hieman siistimmän näköiseksi pienellä vaivalla. Mitään suurta remonttia ei tekisi mieli tehdä, sillä jossain vaiheessa kuistille on tulossa suurempi remontti. Seinien maalaaminen voisi siksi olla kuistille juuri sopiva pikatuunaus, mutta ajatus vanhan maalipinnan poistamisesta ei ole oikein houkutellut.

Sitten keksin, että kalkkimaalithan tarttuvat ihan minkä maalin päälle tahansa. Ei tarvitsisi raaputtaa maalia pois, sen kun vain maalaisi. Tutkiskelin hieman Annie Sloanin kalkkimaalin ominaisuuksia ja onnekseni se sopii myös ulkokäyttöön. Kuisti kun on talvisin kylmänä tilana. Annie Sloanilta näkyy ilmestyneen myös ihan seinille tarkoitettu maali, mutta itse valitsin hänen perinteisen kalkkimaalinsa, sillä halusin mahdollisimman hengittävän pinnan.


Vanha maali taittoi hieman harmaaseen ja koska lattia oli myös harmaa, niin valitsin maaliksi Old White-sävyn. Se mielestäni taittuu hieman harmaaseen, vaikka onkin edelleen valkoinen perusilmeeltään.

Esityönä pyyhin seiniä hieman kostealla rätillä ja annoin niiden sitten kuivua yön yli. Annoin seinien kuivua noin pitkään, koska Måla & Moressa opastivat, että maalin pysymisen kannalta on tärkeää, että maali maalattaisiin täysin kuivalle pinnalle. Samoin sain neuvon, ettei myöskään rasvainen pinta ole hyväksi, joten hion kevyesti paria kohtaa hiomapaperilla, jonka rähmäkourat olivat saaneet jotenkin rasvaisen tuntuiseksi. Muita esivalmisteluita en tehnyt.

Hyvin pienellä vaivalla sai siis kuisti siistimmän ilmeen. Kuvassa vasemman puoleinen seinä on vanhan maalin jäljeltä ja oikealla kalkkimaalilla käsitelty pinta. Pinnasta tuli sopivan rouhea ja eläväinen. Samantyylinen kuin alkuperäinenkin pinta oli ollut. Jos pinnasta haluaisi peittävämmän ja tasaisemman niin vaatisi vielä toisen maalikerroksen, mutta tälle kuistille yksi maalikerros on sopiva. Tällä pärjää remonttiin asti.

Samettikukkien siemenet talteen

Samettikukat ovat yksi vakiokukista, joita joka kevät laitan itämään. Ne ovat harvinaisen helppoja saada kasvamaan ja kesälläkin kestävät hieman huolimatonta hoitoa ihmeen sitkeästi. Lisäksi niitä voi käyttää kasvimaalla tuholaisia torjumassa ja näin syksyisin, mikä on kauniimpaa kuin keltaiset kukat, jotka sinnittelevät pikku pakkasiin asti.

Samettikukien siemeniä on myös tosi helppo otttaa talteen, kunhan kukkien antaa rauhassa kasvattaa siemenensä, eikä nypi kuolleita kukkia liian aikaisin pois.

Siemenet eivät tarvitse myöskään mitään kylmäkäsittelyä, sen kun vain siemenet kerää talteen, antaa siementen kuivua rauhassa ja kevään tullen kylvää siemenet. Itse olen säilyttänyt siemeniä talven ajan milloin minkäkinlaisissa kannellisissa purnukoissa. Joskus on siemeniä jäänyt yli keväällä, mutta ihan siedettävästi ovat lähteneet itämään vielä seuraavanakin vuonna.

Yleensä laitan siemenet itämään huhtikuussa, jolloin taimet ovat varsin terhakassa kunnossa kesäkuussa, jolloin yöpakkaset alkavat jo hellittää. Ihmeen sitkeitä samettikukan taimetkin ovat, sillä en ole vuosiin koulinut taimia ollenkaan. Olen vain idättänyt siemenet isoissa, laakeissa astioissa ja istutuksen aikaan olen ronskisti repinyt sopivan kokoisia paloja taimimatostani. Jos siis haluat helppohoitoisen, pitkälle syksyyn kukkivan kukan, niin samettikukka on kerrassaan mainio. Eikä näiden kukkien hankkiminen paljon rasita kukkaroakaan, kun itävät niin hyvin itse kerätyistä siemenistä. Minunkin samettikukkakantani on jo yli 10 vuotta sitten ostamani alle 1€ siemenpussin peruja.

Luumujen aikaan

Tämä vuosi on ollut kyllä poikkeuksellinen vuosi omena- ja luumusadon suhteen. Oma luumupuuni ei vielä tuota satoa, mutta sen emopuu innostui tänä vuonna tuottamaan sitäkin enemmän. Satoa tuli niin paljon, että minäkin sain lahjaksi useamman kilon luumuja. Suuren satomäärän lisäksi, luumut ovat myös tavallista isompia ja maukkaampia.

Pakastin pursuaa jo marjoista, joten luumujen suhteen päätin turvautua hillojen keittoon. Aika suurpiirteisellä ohjeella hilloja keittelin. Jotain tämän tapaista ohjetta käytin:

• 1 kg kivettömiä luumuja
• 3-4 dl hillosokeria
• 1/2 sitruunan mehu
• loraus konjakkia

Välillä loppui sitruuna kesken ja välillä jäi konjakki välistä, mutta yhtä kaikki tosi hyvää hilloa tuli. Yleensä ohjeissa on marja/hedelmä kiloa kohden käytetty 500 g sokeria, mutta niin suuri sokerimäärä tuntui luumun kohdalla liian suurelta. Hieno maku peittyi alle. Saa nähdä miten hillot säilyvät vähäisemmällä sokerimäärällä. Ainahan hilloja voi siirtää pakastimen puolelle, kunhan sinne tulee taas talven mittaan tilaa.

Kyselin luumupuun omistajalta, että miten hän oli luumupuuta hoitanut, kun niin hyviä luumuja oli saanut. Lehtiä, lehtiä, lehtiä ja kalkkia/tuhkaa oli hänen reseptinsä. Lisäksi hän totesi, että luumupuun pitää olla puu, ei pensas eli sitä pitää myös leikata jossain määrin. Kyllä nousi taas into kärrätä puiden lehtiä syksyn mittaan oman pienen luumupuuni alle. Josko sekin muutaman vuoden päästä antaisi jo satoa säilöttäväksi.

Köynnökset puunrunkoa pitkin

Pihapiirissäni on vanha, myrskyn kaatama puun puolikas. Minusta se on kuin luotu köynnösten kiipeilylle. Niinpä olen istuttanut sen juurelle villiviinin taimen ja toiselle puolelle köynnöshortensian.


Pienen villiviinin taimen istutin jo joitain vuosia sitten ja pikkuhiljaa köynnös on lähtenyt kiipeämään runkoa pitkin. Köynnöshortensian siirsin rungon luo vasta tänä vuonna, sillä se ei viihtynyt oikein edellisessä paikassaan, joka oli liian aurinkoinen.

Puunrunko sijaitsee kallion päällä, joten riittävän multakerroksen saaminen on pieni haaste. Toki olen laittanut taimien ympärille lisämultaa ja lehtiäkin olen laittanut katteeksi maatumaan, mutta kallio on silti ympärillä aika lähellä.

Saa siis nähdä menestyvätkö nämä köynnökset rungon ympärillä vai ovatko talvet niille liian ankaria kylmän kallion ollessa niin lähellä.

Vanhojen omenapuiden ihme

Taloni pihapiirissä on useita vanhoja omenapuita. En edes tiedä miten vanhoja ne ovat, mutta ikivanhassa taloa kuvaavassa taulussakin ne ovat jo ihan isojen puiden kokoisia, joten todennäköisesti puut on istutettu samoihin aikoihin kun talo on valmistunut, eli 1800-luvun loppupuolella. Ikää puilla on siis reilusti.

Puita ei ole leikattu kovinkaan paljon viime vuosikymmeninä, joten osa niistä on aika tiheitä. Olen viime vuosina yrittänyt poistaa niistä kuolleita oksia ja leikata muutamia oksiakin pois, silloin tällöin. En ole uskaltanut leikata montaa oksaa kerralla, ettei puut vallan suutu moisesta, mutta pientä karsimista on pakko tehdä, että puu uusiutuisi.

Olen antanut puille myös kalkkia muutaman vuoden välein ja puutarhan yleislannotetta ja syyslannotetta on tullut joskus viskaistua niiden juurille.

Tänä vuonna useampi puu innostui kasvattamaan ihan kelpo omenoita. En tiedä johtuuko tämä poikkeuksellisestä omenavuodesta ylipäätään, mutta enpä usko noista minun omenapuiden hoito-operaatioistakaan haittaa olleen. Monesti vanhat puut jaksavat tehdä satoa vain joka toinen vuosi, joten en odota huippusatoa ensi vuodelta, mutta on se jotenkin hienoa, että noin vanhoista puista saa vielä omenoita säilöttäväksi.

Vanhat jakkarat

Pidän paljon pienistä jakkaroista. Ne ovat mielestäni jotenkin söpöjä ja lisäksi ne ovat varsin käteviä.

Löysin talon kätköistä kaksi pientä jakkaraa. Niitä on käytetty ehkä lypsyjakkaroina, sillä ne löytyivät navettarakennuksesta.

Hieman ovat tietysti kuluneita, mutta toisaalta ovat juuri sellaisina aidon tuntuisia.

Pesin jakkarat ja nostin ne kuistille ajatuksena hieman maalailla tai muuten kunnostaa niitä. Mutta kuinkas kävikään. Huomaan käyttäväni niitä jo nyt jatkuvasti. Ne ovat niin käteviä esimerkiksi maalaushommissa. Ei tarvitse kyykkiä ihmeellisissä asennoissa, kun voi sitä vastoin istahtaa jakkaralle. Olen nähnyt monen ihmisen käyttävän vastaavanlaisia jakkaroita myös tulta uuniin sytyttäessä. Monenmoista käyttöä jakkaroilla siis.

Joskus sitä on hyötyä siitä, että on suhteellisen lyhyt ihminen. Nämä vanhat tavarat ovat mittakaavaltaan minulle niin sopivia, koska entisaikojen ihmiset olivat hieman lyhyempiä.

Kuivattua sientä

Kasvikuivurin hankittuani olen kuivannut innolla sieniä. Toki pakasteeseenkin olen laittanut osan sienistä, mutta koska tänä vuonna sieniä on tullut sen verran runsaasti, niin hyvin on niitä jäänyt myös kuivattavaksi.

Pakastin on niin täynnä marjoja, ettei sinne mitenkään olisi saanut mahdutettua tälläistä määrää sieniä. Tuollaiseen isoon, olisiko litran vetoiseen kurkkupurkkiin kun menee kuivattuna noin 3 litraa tuoreita sieniä. Ja se 3 litraa on mitattu ihan täyteen ahdetuista karkkirasioista, joita käytin väliaikaisina säilytysastioina eli hieman vapaammin sieniä koriin heitellen varmaan kysessä olisi ollut vieläkin isompi määrä.

Kuivatut sienet ovat myös siitä hyviä, että niissä säilyy maku vuosia. Niitä voi siis kuivata surutta niin paljon kuin vain tyhjiä purkkeja riittää.

Tänä vuonna kuivattua tuli lähinnä kanttarelleja ja mustia torvisieniä. Eiköhän näillä jo pärjää ja saa makua taas moniin ruokiin.

Mustamarja-aronian istutus

Kaupungista mukaan tarttui mustamarja-aronian taimi reppana. Se oli raukka kasvanut väärään paikkaan, joten sen kohtaloksi tuli karkoitus.

Taimi oli aika hurjassa kunnossa maalle tullessaan, sillä se oli joutunut olemaan ämpärissä huonolla kastelulla useamman viikon. Suurin osa sen lehdistäkin oli jo varissut pois, mutta päätin kuitenkin istuttaa sen pellon reunaan ja katsoa, josko se tuosta vielä tokenisi. Ainakin säätiedotus lupailee viikonlopuksi vesisateita, joten hyvää kastelua sille on ainakin luvassa lähipäivinä.

Kaupungeissa mustamarja-aronioita käytetään lähinnä pensasaitoina, mutta maalla ajattelin hyödyntää lähinnä pensaan marjasadon. Toki ei minua haittaa, jos tuosta pensaasta kehkeytyisi aidan tapaista pellon reunaan, mutta marjat ovat tällä kertaa se mitä ajan takaa.

Ainakin kaupungissa mustamarja-aronia vaikuttaa hyvin satoisalta pensaalta. Pensaat oikein notkuvat marjoja ja talvisin ovat linnuille oiva ruokapaikka. Marja on aika miedon makuinen ja yleensä sitä käytetäänkin jonkun toisen marjan kaverina hilloissa, mehuissa tai vaikka kiisseleissä. Marja sisältää kuitenkin paljon C-vitamiinia, joten voisi olla oikein mukava lisä marjavalikoimaan. Katsotaan miten tuon taimen käy. Selviääkö talvesta ja lähteekö kasvamaan.

Kun on pimeää

Kaupungissa kasvaneena maalla oleva pimeys hämmästyttää vuodesta toiseen. Kun on pimeää, niin silloin on todellakin pimeää. Kaupungissa hajavaloa tulee aina jostain päin, mutta maalla ainut valonlähde esimerkiksi ulkona on tähdet ja kuu, ellei ole pilviä taivaalla, jolloin edes niitä ei näy. Niinpä olen ottanut erilaisia valolähteitä käyttöön hämärän ajaksi lamppujen kaveriksi.

Sisällä minulla on muutama
Clas Ohlsonin hämäräkytkimellä varustettu led-kynttilä roikkumassa lyhdyissä. Kyseinen kynttilä on siitä mukava, että siinä on vahapinta eli näyttää enemmän aidolta kynttilältä. Lisäksi led-kynttilät ovat turvallisia jättää niihinkin tiloihin, joissa ei olla koko ajan vahtimassa tulta, kuten kuistille. Jos tälläistä kynttilää kaipaa, niin kannattaa kiirehtiä, sillä kyseinen kynttilä on kuulema poistumassa kaupan valikoimasta.

Yövalo on myös kätevä niissä huoneissa, joiden läpi pitää hämärällä kulkea ja joissa valokatkaisija ei osu juuri kulkusuunnan oven viereen.


 Ulkona minulla on Airamin aurinkokennolyhtyjä, joita siirtelen aina milloin minnekin. On paljon helpompi suunnata esimerkiksi kohti saunaa illan hämärässä, kun näkee edes pienen pisteen mihin suuntaan kävellä.

Enemmänkin valolähteitä voisi olla, mutta toisaalta pieni hämärä tekee välillä hyvää.