Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Raparpeeimehun aika

Kuiva kesä ja saa nähdä tuleeko millainen marjasato, mutta raparperi sentään kasvanut kohtuullisesti. Tänä vuonna päätin kokeilla raparperimehun tekemistä ja pakastamista. Pari satsia olen nyt tehnyt. Etsinyt omaan makuun sopivaa sokerimäärää. Tällä hetkellä resepti on jotain tämän tapaista

1 kg raparperin paloja
2 rkl sitruunahappoa
2 l kiehuvaa vettä
5 dl sokeria

Pilkottuani raparperit olen kaatanut niiden päälle kiehuvan veden sitruunahapon kera. Tämän seoksen olen antanut olla huoneenlämmössä vuorokauden. Sen jälkeen olen siivilöinyt mehun, lisännyt sokerin ja juoma on valmis pakastettavaksi tai nautittavaksi. Mehu säilyy muutaman päivän jääkaapissa. Mehua voi laimentaa oman mielen mukaan. On hyvää...

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Tohveleiden pesupäivä

Aurinkoinen päivä, mutta ei liian kuuma. Juuri täydellinen päivä pestä ulkona tohveleita pesupallolla. Ei viitsi ottaa pesukonetta esiin moisten jalkineiden vuoksi, mutta pesupallolla saa sopivasti pyöräytettyä kengätkin puhtaaksi. Kevyttä puuhastetelua. Istua auringossa ja silloin tällöin kiepauttaa vivusta.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Käsien pesu viemärittömässä talossa



Käsien pesu hoituu viemärittömässä talossa keväästä syksyyn pääasiassa "käsienpesuautomaatin" avulla ulkona.

Ensimmäinen pikaratkaisu käsienpesuun oli vesisanko kauhalla, mutta hyvin pian alkoi kuulua toiveita hanallisesta ratkaisusta.

Seuraava yritys oli ulkohuussin yhteyteen ostettu perinteinen, hanallinen, seinään kiinnitettävä astia. Kyseinen astia ei kuitenkaan kestänyt kuin yhden vuoden ja uusi ratkaisu piti kehitellä.

Ratkaisuksi tuli iso, hanallinen termosastia, joka on osoittautunut kerrassaan mainioksi. Hana on tietenkin oleellinen, mutta vielä hienompi ominaisuus on tuo astian lämmönpitokyky. Kesällä kaivovesi pysyy astiassa viileänä hieman pidempään. Vastaavasti keväällä ja syksyllä, ilmojen ollessa hieman viileämpiä, kaivoveden joukkoon voi lisätä lämmitettyä vettä ja vesi pysyy jonkin aikaa hieman lämpimämpänä. Ei sormet palellu käsiä pestessä.

Jotenkin käsien peseminen lämpöisillä ilmoilla pääsääntöisesti vain ulkona on toiminut ihmeen hyvin. Ei ole oikeastaan edes kaivannut käsienpesumahdollisuutta sisälle lämpöisten kelien aikaan.

Talvisin tarina onkin sitten toisenlainen, silloin käsienpesu tapahtuu tietysti sisätiloissa.