Vanhan talon ilmanvaihdon varmistamiseksi ikkunoiden auki pitäminen on elinehto. Mutta mites pitää ikkunoita auki kesällä, kun sisään tulee kasapäin kärpäsiä. Ratkaisuksi tähän ongelmaan olen puuhaillut pikkuhiljaa hyttyssuojia. Ajatuksena on saada joka huoneeseen oman näköinen hyttyssuoja.
Kierrätyshengessä hyttyssuojan kehikot on tehty vanhoista, puisista jalkalistoista ja muovisen hyttysverkon sijaan on käytetty vanhoja pitsiverhoja.
Ihan ei mennyt tämä projekti putkeen, sillä jalkalistat osoittautuivat niin kovaksi materiaaliksi, ettei nitojani teho tuntunut oikein riittävän. Välillä paukuttelin niittejä vasaralla syvemmälle ja välillä otin avuksi nupinaulat.
No, oleellistahan ei ole se millaista reittiä pitkin pääsee perille vaan se, että pääsee perille. Kyllä nyt taas kelpaa tuulettaa...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nikkaroiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nikkaroiminen. Näytä kaikki tekstit
perjantai 5. toukokuuta 2017
maanantai 17. lokakuuta 2016
Riukuja seinään ja katosta roikkumaan
Eteisessä ja kuistilla olen askeleen jäljessä hiirien kulkureittien tukkimisessa, joten toisenlaisena pikaratkaisuna on mattojen nostaminen suojaan, siksi aikaa kun itse on talvella poissa paikalta. Tällöin hiirten vierailun jäljiltä mahdolliset hiirenpapanat on helppo havaita, poistaa ja siivota. Mattojen suojapaikaksi kehitettiin katosta riippuva riuku, johon matot on helppo nostaa ja josta ne saa myös nopeasti takaisin käyttöön. Riukuratkaisu toteutettiin laittamalla kiinnikkeet kattoparruun ja niihin sakkelin avulla kettingit, joissa puuriuku lepää.
Saunan eteinen on myös mahdollinen paikka hiirien vierailulle, joten sinne laitettiin myös riuku, johon matot voi nostaa suojaan. Tällä kertaa kiinnitystä varten seinään laitettiin puiset tukilevyt, joihin sahattiin kolo riulle. Riuku lepää näiden kolojen varassa.
Toki hiiret voivat seiniä pitkin kiipeillä noiden riukujenkin päälle, mutta eivät varmaankaan jää sinne asustelemaan.
Tunnisteet:
eläimet,
eteinen,
nikkaroiminen,
puhdetöitä,
sauna,
sisustaminen,
talvi
torstai 18. elokuuta 2016
Kuistin penkki
Vallan unohtui esitellä kuistille nikkaroitu penkki.
Kyllästyin siihen, kun kuisti oli aina täynnä kaiken maailman työkaluja sikin sokin. Ei siis kovin kutsuva eteinen. Sitten mieleen tuli, että kuistillehan sopisi hyvin penkki, jonka kannen saisi auki ja alaosassa voisi säilyttää kaikkea mahdollista tarviketta.
Paikalliselta sahalta saa sopivasti helmiponttipanelia ja ei kun nikkaroimaan. Kehikko, päälle paneelit ja hieman maalia pintaan. Maalina käytin Uulan öljymaalia, jota sattui löytymään sopivasti pieni purkki.
Nyt ei pyöri enää oksasakset, sähköjohtokelat, hiekkapaperit, suojalasit, kuulosuojaimet ja kaikki muut, jatkuvassa käytössä olevat, tarvikkeet pitkin lattioita.

huonekalut,
kuisti,
nikkaroiminen,
sisustaminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tunnisteet
aitta
(1)
arki
(2)
eläimet
(2)
eteinen
(2)
historia
(1)
huonekalut
(5)
huonekasvit
(1)
huussi
(2)
joulu
(1)
kasvimaa
(3)
kesä
(3)
kevät
(4)
kierrättäminen
(4)
kirpputori
(13)
kodinhoito
(3)
kompostointi
(1)
kuisti
(3)
kunnostus
(1)
kylmälaitteet
(1)
kylpyhuone
(1)
käsityöt
(2)
laitteita
(3)
luonto
(4)
maalaaminen
(5)
nikkaroiminen
(3)
omavaraisuus
(1)
pihapiiri
(3)
puhdetöitä
(6)
puulämmitys
(2)
puutarha
(14)
pyykinpesu
(4)
remontin suunnittelu
(3)
remontointi
(2)
reseptit
(2)
sali
(1)
sauna
(3)
sisustaminen
(16)
suosittelen
(2)
suunnittelua
(2)
syksy
(6)
säilöminen
(7)
talo
(2)
talon löytöjä
(6)
talvi
(7)
tupa
(3)
tuunaaminen
(5)
ulkoverhous
(1)