Raparpeeimehun aika

Kuiva kesä ja saa nähdä tuleeko millainen marjasato, mutta raparperi sentään kasvanut kohtuullisesti. Tänä vuonna päätin kokeilla raparperimehun tekemistä ja pakastamista. Pari satsia olen nyt tehnyt. Etsinyt omaan makuun sopivaa sokerimäärää. Tällä hetkellä resepti on jotain tämän tapaista

1 kg raparperin paloja
2 rkl sitruunahappoa
2 l kiehuvaa vettä
5 dl sokeria

Pilkottuani raparperit olen kaatanut niiden päälle kiehuvan veden sitruunahapon kera. Tämän seoksen olen antanut olla huoneenlämmössä vuorokauden. Sen jälkeen olen siivilöinyt mehun, lisännyt sokerin ja juoma on valmis pakastettavaksi tai nautittavaksi. Mehu säilyy muutaman päivän jääkaapissa. Mehua voi laimentaa oman mielen mukaan. On hyvää...

Puolukkanauhaa

Puolukoista tehdyt nauha- ja remmiohjeet ovat tulleet tänä syksynä vastaani siellä & täällä. Ja lopulta päätin itsekin kokeilla, että mistä oikein on kysymys.

Ohjehan on helppo.

• Puolukat hienonnetaan hienoksi esimerkiksi sauva- tai tehosekoittajalla
• Joukkoon lisätään hieman hunajaa makeutta tuomaan. Minä olin hyvin maltillinen tuon hunajan suhteen ja laitoin vain reilun teelusikallisen paria desiä puolukkasurvosta kohden. Silti lopputulos ei ollut makuuni yhtään liian hapan eli hunajan voisi hyvin jättää kokonaankin pois.
• Lopuksi puolukkasurvoksen joukkoon voisi vielä lisätä sitruunaa makua terävöittämään, mutta tämänkin voi jättää pois
• Ja sitten vain seos leivinpaperille noin 0,5 cm kerroksena ja kuivuriin/uuniin
   

Oikeaa kuivausaikaa hieman etsiskelin ja kuivauksen edetessä ihmettelin, että mitenköhän saan levyn leivinpaperista irti, mutta kun tuotos lopulta oli kosketuskuiva niin hyvin lähti puolukkalevy irti paperista. Lopputuotos on geelimäinen, sitkeä ja käy hyvin hedelmäkarkkien korvikkeina. Näitä täytyy tehdä lisää! Ja hmm...mitähän muita marjoja, hedelmiä voisi käyttää...

Luumujen aikaan

Tämä vuosi on ollut kyllä poikkeuksellinen vuosi omena- ja luumusadon suhteen. Oma luumupuuni ei vielä tuota satoa, mutta sen emopuu innostui tänä vuonna tuottamaan sitäkin enemmän. Satoa tuli niin paljon, että minäkin sain lahjaksi useamman kilon luumuja. Suuren satomäärän lisäksi, luumut ovat myös tavallista isompia ja maukkaampia.

Pakastin pursuaa jo marjoista, joten luumujen suhteen päätin turvautua hillojen keittoon. Aika suurpiirteisellä ohjeella hilloja keittelin. Jotain tämän tapaista ohjetta käytin:

• 1 kg kivettömiä luumuja
• 3-4 dl hillosokeria
• 1/2 sitruunan mehu
• loraus konjakkia

Välillä loppui sitruuna kesken ja välillä jäi konjakki välistä, mutta yhtä kaikki tosi hyvää hilloa tuli. Yleensä ohjeissa on marja/hedelmä kiloa kohden käytetty 500 g sokeria, mutta niin suuri sokerimäärä tuntui luumun kohdalla liian suurelta. Hieno maku peittyi alle. Saa nähdä miten hillot säilyvät vähäisemmällä sokerimäärällä. Ainahan hilloja voi siirtää pakastimen puolelle, kunhan sinne tulee taas talven mittaan tilaa.

Kyselin luumupuun omistajalta, että miten hän oli luumupuuta hoitanut, kun niin hyviä luumuja oli saanut. Lehtiä, lehtiä, lehtiä ja kalkkia/tuhkaa oli hänen reseptinsä. Lisäksi hän totesi, että luumupuun pitää olla puu, ei pensas eli sitä pitää myös leikata jossain määrin. Kyllä nousi taas into kärrätä puiden lehtiä syksyn mittaan oman pienen luumupuuni alle. Josko sekin muutaman vuoden päästä antaisi jo satoa säilöttäväksi.

Kuivattua sientä

Kasvikuivurin hankittuani olen kuivannut innolla sieniä. Toki pakasteeseenkin olen laittanut osan sienistä, mutta koska tänä vuonna sieniä on tullut sen verran runsaasti, niin hyvin on niitä jäänyt myös kuivattavaksi.

Pakastin on niin täynnä marjoja, ettei sinne mitenkään olisi saanut mahdutettua tälläistä määrää sieniä. Tuollaiseen isoon, olisiko litran vetoiseen kurkkupurkkiin kun menee kuivattuna noin 3 litraa tuoreita sieniä. Ja se 3 litraa on mitattu ihan täyteen ahdetuista karkkirasioista, joita käytin väliaikaisina säilytysastioina eli hieman vapaammin sieniä koriin heitellen varmaan kysessä olisi ollut vieläkin isompi määrä.

Kuivatut sienet ovat myös siitä hyviä, että niissä säilyy maku vuosia. Niitä voi siis kuivata surutta niin paljon kuin vain tyhjiä purkkeja riittää.

Tänä vuonna kuivattua tuli lähinnä kanttarelleja ja mustia torvisieniä. Eiköhän näillä jo pärjää ja saa makua taas moniin ruokiin.

Omenasadon säilöntää

Omenasadosta on tullut tänä vuonna monin paikoin varsin runsas. Keväällä omenapuut olivat täynnä kukkia ja nyt täynnä omenoita.

Tavallisesti olen syönnyt siltään suurimman osan syysomenoista ja vain osan olen keittänyt soseeksi tai lingonnut mehuksi. Nyt satoa on kuitenkin sen verran runsaasti, että päätin kuivata osan sadosta.

Voi että nämä kuivatut omenat ovat hyviä. Osaan laitoin mausteeksi kanelia ja ruokosokerisiirappia, mutta suurimman osan kuivasin ilman mitään mausteita.

Tähän mennessä olen kuivannut noin reilun sankollisen omenoita, mutta ovat niin hyviä, että ehkä pitää kuivata vielä hieman lisää, etteivät lopu jo ennen joulua.

Kyllä ovat omenapuut tehneet hyvää työtä tänä vuonna. Pitääkin muistaa heittää syyslannoitetta reilulla kouralla.

Kelsiturkista kiikkutuolin matto

Minusta on tullut viime vuosina suuri kiikkutuolin ystävä. Siinä on niin mukava aloittaa päivä aamuteetä juoden. Samoin siihen on kiva istahtaa hetkeksi ruuan jälkeen pohtimaan seuraavia töitä ja illalla siitä on hyvä katsella telkkaria.

Mitä enemmän olen kiikkutuolia käyttänyt, olen oppinut ymmärtämään, miksi vanhemmat ihmiset haluavat kiikkutuoliin suojan, kiikkutuolimaton. Vaikka kiikkutuoli onkin mukava istua, niin kyllähän ne selkänojan pinnat alkavat selässä tuntua, varsinkin jos tuolissa pidemmän aikaa kerralla istuu.

Niinpä minäkin aloin haaveilemaan jonkinlaisesta pehmusteesta kiikkutuoliin.  Ensimmäisenä mieleen tuli lampaantalja, mutta aika kalliita ovat, varsinkin haaveilemani tummat taljat. Sitten keksin, että kirpputorithan pursuavat vanhoja kelsiturkkeja ja myös niitä tummasävyisiä löytyy. Niinpä siis tuumasta toimeen ja kirpputoreilla silmät auki.

Eipä tarvinnut kelsiturkkia pitkään kirpputoreilta etsiä, kun vastaan tuli juuri sopivan värinen, pitkä naisten, ehkä noin 70-luvulla tehty, turkki sopuhintaan. Mäntysuopaa peliin ja takki pesuun ja siitä sitten jatkotyöstämään ja saumoja auki ratkomaan. Takin selkäpuolesta tuli oikein hyvä ensimmäinen kappale ja etupuolen helmasta, paloja yhdistelemällä loput. Ainoastaan kaksi saumaa jouduin siis ompelemaan (etukappaleiden yhdistäminen ja liittäminen selkäpuolen palaan), loput hoitui purkamalla ja leikkaamalla. Tyytyväinen olen. Kelsiturkki sai uuden elämän ja minä kaivattua pehmustetta kiikkutuoliin.

Kanelin tuoksua eli kun kasvikuivuri saapui taloon

Niin saapui tähänkin taloon vihdoin hyötykasvikuivuri ja nyt on laite päällä koko ajan. Päädyin Evermat-merkkiseen hyötykasvikuivuriin, jota moni piti hyvänä vaihtoehtona enemmän kuivaavalle. Käyttöohje sisälsi niin paljon kirjoitusvirheitä, että rupesi jo hymyilyttämään, mutta itse laita on toiminut loistavasti.

Ensimmäisenä kuivuriin pääsi banaanit, joista tuli niin hyviä, että korvaavat karkit mennen tullen. Seuraavaana kokeiluvuorossa oli omenat ja ai että, kyllä tuli niistäkin hyviä. Kaneelin tuoksu omenoita kuivattaessa oli kyllä niin huumaava, että korvapuustihammasta alkoi kovasti pakottamaan.

Ajatuksena on käyttää kuivuria näiden herkkujen lisäksi varsinkin nokkosten, yrttien ja juuresten kuivaamiseen. Pienessä perheessä varsinkin keittojuurekset ovat sellaisia, että niitä menee kerralla vain  pieniä määriä ja loppu juureksesta meinaa näivettyä jääkaapissa. Nyt olisi tarkoituksena kuivata kaikenlaisia juureksia, joita voisi sitten viskaista esimerkiksi erilaisten keittojen joukkoon makua antamaan. Ja saa nähdä mitä kaikkea sitä vielä intoutuukin kuivaamaan.